Mustarunkoisia

Smålandsminken Sidoskelin Pohjolan Perhokalastajan numerosta 6/2005 Bergqvistin Vestlandin ottiperhoja-artikkelissa esiteltyjä mustarunkoisia perhoja. Yllä yksi nimeltään Smålandsminken. Niissä kaikissa neljässä mallissa oli mielestäni jotain “Kuusinkimaista”. Muunnoksena tähän kuvan perhoon muissa oli musta häkilä ja yksi oli punaperäinen ja yksi punapyrstöinen. Tässä punapyrstöisessä oli musta pää, muissa kaikissa punainen.

Ja pakko todeta vielä lievän painostuksen alaisena, että kuva on otettu Tepon Sony T7 kameralla. Omistajan mukaan siinä on erittäin hyvä makro, jolla pystyy ottamaan jopa sentin päästä kuvan. Ja tunnustetaan, että olihan se hyvä.

5 Kommenttia

  1. No johan näitä alkaa tulla. Talvi-iltoina langan ja karvojen kääriminen koukulle on kivaa, veikkaisin että kivempaa kuin piipun rassaaminen 😉

    Onneksi viime talvena tuli sidottua aika paljon Kuusinkimaisia kaksihaaraisia. Teen niitä juu tänäkin vuonna, mutta ajattelin tällä kertaa panostaa myös enempi yksinkertaisiin putkiin ja streamereihin. Paino sanalle yksinkertainen. Pupujussi ei ehkä ole kaikkein Kuusinkimaisin, mutta yksinkertaisen siisti ja elokuussa oman siiman päässä ihan varmasti. Ainakin yöllä.

  2. Aika rohkean punainen on tuo Pupujussi! Kyllä meillä on tapana käyttää enempi tummaa… No toivotaan, että kala on värisokea. On ne väärän väriset ennenkin antaneet.

  3. YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

  4. Onko toi Juice-J-Jucca from Äri tuossa kuvassa?

    Edit: Oisko kuvablogin kommentointimahdollisuus kova sana?

  5. Jukkahan se! Pitääpä tutkia tuo kommentointi. Sehän voisikin olla ihan mukava ominaisuus. Muistaakseni kommentointi mahdollisuus oli Singaporessa, täytyy vain löytää se oikea täpykkä…

Kommentointi on suljettu.

© 2017 Sipinrinne.com