Aakenustunturi... ehkä
Levin Pääsiäisreissu sujui perinteisissä merkeissä eli ulkoillessa ja liikaa herkullisia ruokia syödessä. Kelien puolesta eivät toiveet toteutuneet kuin osittain. Lämpöasteita oli lähes koko ajan myös yöllä, joten hiihtokelit olivat vähän raskaat. Sunnuntai aamuna pääsimme kuitenkin loistavalle ja luistavalle hiihtoretkelle. Hiihdimme ensin virallisen koiraladun, mutta sitten päätimme kokeilla kestääkö hanki ja sehän kesti! Hienossa, aurinkoisessa kelissä pääsimme hiihtämään pari tuntia pitkin suoaukeita ja Liisan suuntavaistolla pääsimme jopa laavulle juomaan pullakahvit. Sen jälkeen suunnistimme Arraniin lomajuomista ja iltapäivän auringosta nauttimaan.

Ylläoleva kuva on Etelärinteestä otettu, kun ylitimme Blackien kanssa Levitunturin lumikengillä. Uskoakseni kuvassa on Aakenustunturi.

Tepon blogista löytyy päivittäinen rinneraportti reissun kulusta.

Huomenna lauantaina on vuorossa Pohjan Miesten konsertti, sunnuntaina voisi yrittää vielä pilkille ja sitten onkin jo edessä taas arki ja maanantai.

Koskahan on kesäloma?