Testiyö Tentsilessä

Sain Meribjörkön Jukalta lainaan ja testattavaksi Tentsilen puumajoitteen. Nukuin siinä viimeyön tähtitaivaan alla. Paljon hehkutettu kuunpimennys ei näkynyt meidän rannoille, mutta olipa kuitenkin hieno elämys. Pakettiin kuuluu myös sadekatos eli laitos toimii täysin teltan korvikkeena, joten se soveltuu kaikkeen retkeilyyn maastomajoitteena.
Tentsile kiinnitetään kolmeen puuhun ja kiristetään mukana tulevilla liinoilla haluttuun korkeuteen. Kasaus oli helppo ja nopea. Tämä malli oli kahden hengen ja kokonsa puolesta sinne kaksi mahtuu tosi hyvin. Varusteillekin tilaa jää jonkin verran. Kahden hengen yöpymisessä pohdin ainoastaan sitä, että siinä saattaa valua keskelle, koska pohja kuitenkin joustaa jonkin verran. Itselläni oli täytettävä retkipatja alustana. Kovempi patjaratkaisu voi tätä valumista lieventää. 
   
 
Hinta on ainoa Tentsilen ainoa huono puoli, mutta kaiken kaikkiaan majoite on loistava ratkaisu, joka varmasti tuo käyttäjälle mieleenpainuvia elämyksiä. 
 
 
 
 

1 Kommentti

  1. Kuulostaa tosi houkuttelevalta ! Sopisi hyvin varmasti retkeilyyn ( puustoisilla alueilla) .

Kommentointi on suljettu.

© 2024 Sipinrinne.com