Kategoria: Kalastus (sivu 11 / 38)

Talvea, uusia kalaoppeja ja perinteitä kunnioittavaa suksittelua

Talvi on nyt todellinen. Rönnskärin kattaa kunnon lumipeite ja uutta lunta on satanut edelleen koko päivän. Luonto on äärettömän kaunis valkoisessa lumikuorrutuksessaan. Pikkulinnut eli tarkemmalta lajimääritykseltään tirpuuset, ovat myös antaneet meille anteeksi alkutalven laiskottelumme ja palanneet lintulaudalleen, joka tammikuussa vihdoin otettiin käyttöön. Myös tali kelpaa jo näille nirppanokille, kun tuo valkoinen huntu peittää kaikki maan luonnonantimet. Helmipöllö on iltaisin viihdyttänyt meitä muutaman viikon ajan ilmeikkäällä huhuilullaan. Ilmeisesti se asustaa jossain vanhassa telkän pöntössä ja rakentaa kovasti kotia kevään ja perheen toivossa. Talvi ja luonto näyttävät meille parhaat puolensa.

Verkoista tuli tänään yksi made ja nyt sen sitten lupaukseni mukaisesti otin ruokakalaksi. Viimeksi sain laajasti halveksuntaa, koska laskin niitä takaisin. Mutta kun en ole ennen niitä laittanut, niin kynnys vain tuntui liian korkealta. No nyt sitten verkoilta tulon jälkeen istahdin nettiin ja lueskelin perkausohjeet. Vielä lisäksi soitin talvikalastuksen oppi-isältäni Jannelta lisäinfoa mädin talteenotosta ja Susku soitti Mummalle mädin puhdistuksen mieleen palauttamiseksi. Mateen nylkeminen, perkaus ja mädin talteenotto sujuivat hämmästyttävän helposti. Mädin määrä oli kalan kokoon nähden huikea. Susku puhdisti mädin Mumman ohjeiden mukaisesti Piian avustamana. Mäti on nyt pakkasessa odottamassa herkutteluhetkeä. Itse mateesta teimme pienen alkuruokakeiton ja se oli todella herkullinen. Myös maksa otettiin erikseen talteen ja lisättiin keittoon. Teimme kalaliemen kaikkien oppien mukaisesti ruodoista ja maksakin kävi muutaman minuutin kypsymässä ja makua antamassa kalaliemessä. Voin vakuuttaa, että mateita en enää laske verkoista takaisin. Pääruokana oli muuten aamusta asti haudutettua lammasta ja possua.

Tuo otsikon kolmas asia liittyy tähän meidän “taantumaamme”, jonka ilmentymiä asumismuotomme lisäksi ovat mm. nämä perinteiset luontaistalouden muodot kuten verkkokalastus ja metsästys. Tämän viikonlopun aikana olemme palanneet juurillemme myös talviliikunnan suhteen. Alkukaudesta luistelimme juppimaisesti retkiluistimilla, sitten kävimme pariin otteeseen jäällä luisteluhiihtämässä ja nyt on sitten perinteisen hiihdon ja metsäsuksien aika. Sain naapurilta lainaksi aidot ruotsalaiset tammiset metsäsukset Ruotsin metsästysretkeä varten ja eilen toimme Seinäjoelta Vaarin vanhat Järvisen metsäsukset. Näillä on nyt parin päivän aikana retkeilty jäällä paksussa hangessa ja hauskaa on ollut. Nahkasaappaat jalkaan, lampaannahkainen räysä päähän ja eikun menoksi. Nyt on harrastusvälineitä sitten kaikkiin talven olosuhteisiin eli retkiluistimet sileälle jäälle, luistelusukset pienelle lumelle ja lumikengät tai metsäsukset syvälle lumelle.

Pienenä kuriositeettina viikonlopun tapahtumista mainittakoon vielä, että perjantai-illalla päätin pudottaa kommunikaattorin meren pohjaan, kun hain avannolta vettä saunaan. Sain ongittua puhelimen haavin ja haravan avulla ylös, mutta puhelin on auttamatta menetetty työkalu. Sim-kortti onneksi tuntui toimivan pienen uintiretken jälkeenkin. Huomenna täytyy töissä testata vielä saisiko muistikorttiin puhallettua jotain henkeä. Uusi Nokia E71 lähti tilaukseen tänään.

Mikkelinsaaret 6.12.2008

Janne ja Blackie tarkkailevat kuvien kelluntaaStarttasimme Jannen kanssa itsenäisyyspäivän aamuna kohti Mikkelinsaaria ja Jannen mökkiä. Tavoitteena oli verkottaa siikaa ja taimenta. Myös aseet olivat mukana, josko vielä tavattaisiin myöhäisherännäisiä vesilintuja, lähinnä telkkiä ja ihan onnen kantamoisena ehkä hanhia.

Teimme treffit Grönvikin parkkipaikalle, josta lähdimme yhdellä autolla kohti Norrskattia. Siellä laskimme Jannen veneen vesille. Sumu oli aamulla melkoinen ja tuntui, että se edelleen tiivistyi, kun lähdimme ajamaan kohti Mikkelinsaaria. Reitillä oli yksi isompi selkä, joka piti ylittää ja kaikki rannat katosivat usvan harmauteen. Janne otti suunnan “merkkikiveltä”, mutta gps näytti, että veri veti hieman vasemmalle. Tästä kuvasta näkee, että kokemuskaan ei auta kovassa sumussa. Jos olisimme ajaneet vielä hieman enemmän vasempaan, niin olisimme löytäneet itsemme avomereltä! Nyt mukaan tullut gps opasti meidät nopeasti takaisin oikealle reitille.

Pehtoorin valtasi puhdas kateus, kun pääsimme perille. Upea paikka Mikkelinsaarten länsireunalla. Pitkä niemenkärki, josta avautuu valtavat avomerinäkymät. Sieltä löytyy hiekkarantaa, kivikkoa ja varmasti myös aina joku suojainen poukama tuulella kuin tuulella. Kerta kaikkiaan upea paikka!

Janne tähtäilee kaukana olevia telkkiäLaskimme siikaverkot vesille ja tarvittavien pehtoorihommien jälkeen kävimme laittamassa muutaman telkän kuvan houkuttimeksi syksyn viimeisille linnuille. Joitakin telkkiä näimme, mutta ne jäivät niin kauas, että vain aseen kiikarin kautta pystyi niitä seuraamaan. Valitettavasti myös verkot olivat puhtaat muutamaa simppua lukuunottamatta. Tänään ei siis saalista.

Pojilla oli kuitenkin hieno äijäreissu. Ensi vuonna täytyy löytää aikaisemmin syksyllä aikaa tällaiselle retkelle. Ehkä silloin saamme paremmat saumat myös lintusaaliiseen. Joka tapauksessa vietimme ulkona hienon myöhäissyksyisen päivän. Kiitos vielä Jannelle siitä!

Huopana 15.-16.11.2008

Huopanan retkikunta 2008 Retkukunta kokoontui taas Huopanalle 15.11.2008 iltana. Jarmo oli lämmittänyt saunan… tai siis Jarmon oli pitänyt lämmittää sauna, mutta arvatkaapa miten siinä taas kävi. Talkoohengessä se sitten kuitenkin saatiin lämpimäksi ja makkaratkin kypsyivät kiukaalla maukkaiksi. Ilta sujui jälleen kerran erinomaisen hauskasti. Saunoimme, tarinoimme, soitimme suuta, lauloimme “Aikuinen nainen”-biisiä ja ennen kaikkea me pelasimme taas tietenkin koiraa. Ehkä ensi vuonna Tomikin oppii jo säännöt, joita Jarmo yritti laittaa väkisin uuteen kuosiin. Huonejako oli myös mennyt uusiksi etelän miesten toimesta ja nyt he saavat jännittää, että kutsutaanko enää mukaan. Mutta katsotaan miten he käyttäytyvät tämän vuoden aikana. Sanotaanko niin, että koeaika on joka tapauksessa nyt päällä.

Ja niin muuten sitten me kalastelimme sen 16. päivän. Keli oli aamupäivän lumisateinen, mutta pakkasasteita ei kuitenkaan haitaksi asti. Iltapäivällä keli vähän kirkastui, mutta rupesi myös pakastamaan. Vesi oli joessa ennätyskorkealla, joskaan se ei tuntunut kaloja häiritsevän. Kahdeksan miehen porukasta kalaa saivat noin puolet. Yhteensä mitattavana kävi 22 taimenta, alamittaiset huomioiden. Ei hullummin. Eniten kaloja koukutti Vesku, joka napsi niitä peräti 9 kappaletta. Valitettavasti itse kuuluin niihin, jotka eivät saaneet. Sain pidellä peräti neljää kalaa, mutta yksikään ei suostunut mitattavaksi asti. Kalaa siis joessa on. Hienointa oli se, että kaikki (!) saadut kalat olivat rasvaevällisiä eli luonnon kantaa. Se lupailee Huopanan kosken tulevaisuudelle hyvää.

Ensi vuonna jatketaan perinnettä…. ainakin osalla porukasta 😉

Jukka 50

Muodostukoon tämä onnittelukertomus 5 eri osasta viiden vuosikymmenen kunniaksi.

Tarinan ensimmäiset sanat lausuttiin 28 vuotta sitten Sorsanpesän ravintelissa, jossa tapasin kaksi Ruotsiin lähtijää ja pääsin lyöttäytymään heidän mukaansa. Tuosta ainutlaatuisesta Tukholman ajasta ei dokumentteja juurikaan ole säilynyt, mutta kuten vaimo- ja lapsiparatkin ovat kuulleet, niin muistoja siitä on jäänyt sitäkin enemmän ja näitä kokemuksia olemme auliisti aina jossakin vaiheessa illanviettoja halunneet myös jakaa. Pysykööt nuo kultaiset muistot aina mielessämme.

Ruotsin kokemusten jälkilöylyissä päätimme lähteä eurooppaa kiertämään kuukaudeksi. Jarilla oli takana kahden viikon seurustelu ja siitähän matkatoveri sai kuulla koko matkan… tai ainakin sen osaa matkasta kun olimme puheväleissä 😉 Siellä saimme aikaan ehkä kovimman …ja turhimman riitamme. No ehkä sekin on kasvattanut meitä. Kiersimme eurooppaa, ensin Saksan kautta Ateenaan ja sieltä Italian kautta takaisin ylöspäin. Rahat loppuivat jossakin vaiheessa ja ajelimme eurooppaa ristiin ja rastiin yöjunilla, että saimme yösijan. Siitä retkestä saadaan kuitenkin linkki myös tähän hetkeen; Rooma oli yksi kohteista, jossa yövyimme pari yötä. Silloin emme juurikaan ruumiin ja sielun kulttuuria päässeet kokemaan, mutta tällä reissulla saataneen tuokin asia korjattua.

Itä-Ähtärin mökki muodostui ehkä kuitenkin perheittemme perinteisimmäksi paikaksi. Siellä on Juhannusyön tulilla jaettu risuja ja ruusuja antaumuksella. Siellä on kohdattu aurinkoa palvovia järvenneitoja, jotka ovat vastaanottaneet sankarikalastajat erittäin ”kirkkaalla katseella”. Siellä on kerrottu vitsejä, analysoitu luonteita ja se on ainoa paikka, jossa miehet ovat joutuneet (joskus tosi nopeastikin) antautumaan ja jättämään nuotion vartiomisen naisten vastuulle. Se on tietenkin paikka, jossa aina on syöty hyvin! Jatkukoot nämä Juhannustarinat vielä pitkään!

Yhteinen kalastusuramme alkoi 1988 Kuusamon Kitkalla. Kaikki näihin vuosiin liittyvät hienot muistot on dokumentoitu ja toivottavasti säilyvät pitkään myös jälkipolvien vaalittavana. Tätä kertomuksen osaa valaiskoon nämä kaksi perhoa, joilla molemmilla on ainutlaatuinen asema Kitkan ja Kuusingin tarinoissamme.
Kitka Special antoi sen ensimmäisen ja ainoan perhotaimenen Kitkalta. Kolmikiloinen taimen hyväksyi Jukan heittämän Kitka Specialin Talvitien mutkassa ja vieläpä kalakilpailussa. Aaro palveli meitä Ahvenperässä sen illan erittäin hyvin! Samainen Kitka Special on antanut Jukalle myös Kuusingin ennätystaimenen, josta Kuusingin päiväkirjasta löytyy merkintä ”Pystykallio 2.7.1998 klo 14.30 paino 4,1 kg ja pituus 73 cm”!
Sarvijaakko on tietenkin se toinen meidän perhoistamme, johon liittyy monta hienoa tarinaa. Olkoon se muistona kalakaverista, joka on antanut taimenia molemmille. Jos Kitka Special on se Jukan perho niin olkoon Sarvijaakko se Jarin perho.

Viides tarinan osa muodostuu hyvästä ruoasta. Se on aina ollut perheittemme yhteinen innostuksen lähde ja kohde. Aina kun on kohdattu, niin aina on syöty hyvin. Joskus ehkä myöskin juotu. Tätä perinnettä ei saa unohtaa täälläkään, joten tässä vaiheessa tarina päättyy kutsuun yhteiselle illalliselle Rooman pimenevään iltaan!

Onnea Jukka!

Tv,
Jari ja Kaija

Katkaa taimenelle

FrancesTässä pari Syrjäsen Laten ohjeen mukaan sidottua Frances-perhoa. Niistä toinen voisi olla se, joka antaa ensimmäisen rantataimenen Vaasan vesiltä. Tätä perhoa sitomaan innosti sen lisäksi, että katka-perho voisi oikeasti toimia merellä taimenelle, se tieto, että tämä perho on Sarvijaakon esi-isä. Ja kaikkihan te tiedätte Sarvijaakon merkityksen pehtoorin perhorasiassa ja kalastuskulttuurissa… hmm… miksi en muuten käyttäisi Sarvijaakkoa myös meritaimenelle?

Vanhemmat jutut Uudemmat jutut

© 2024 Sipinrinne.com