Kategoria: Kuusingin päiväkirja (sivu 3 / 9)

Kuusinki 3.8.2006 klo 13.15

Kaksi iltaa on nyt vietetty Pystyllä. Eilen oli pari kaveria meidän lisäksi, joten rinki pelasi melko jouhevasti. Kalaa näkyi, mutta kenelläkään ei ollut tapahtumia. Taivalkosken miehiä oli neljän sukulaisen voimin viime yön koettelemassa Hanhivirran taimenten hermoja ja olivat todenneet ne hyviksi; ei tapahtumia. Kuulopuheiden mukaan toissayönä olisi virrasta saatu 3,7 kg ja toisen karkuutus.

Päiväkalastus tapahtui eilen perinteisen ns. Carillo-kisan merkeissä. Kisan vei Juhku 38 cm harrilla, Jarilla 36 cm ja Aarolle ei mittakalaa. Nyt suunnistamme yläkoskille,joita Aaro kotimatkallaan lupautui meille neuvomaan.

Kuusinki 2.8.2006 klo 01.45

Istun yksin tulilla. Aaro ja Juhku ovat vielä joella. Ringitimme Pystyä koko illan ja miehiä oli riittävästi ja molemmin puolin. Vastarannan välistä “lirkkijät” saivat jopa hieman hieman mielipiteiden vaihtoa aikaiseksi. Keli oli ja on tosi otollinen. Taivas vetäytyi pilveen ja kaikki piti olla kohdallaan. Taimenet vain eivät ymmärtäneet olosuhteiden erinomaisuutta. Toivotaan, että Aarolle olisi viimeisellä laskulla tarttunut kala.

Kuusinki 1.8.2006 klo 17.55

Rauhoituspäivä on sujunut poikkeuksellisesti vähän jopa sivistyksen parissa. Kävimme hakemassa Aarolta moottorisahan ja sen jälkeen ajelimme maalikylään uuden lukon toivossa. Nyt on ovessa sellainen Abloy, jota murtomies ei helposti hajota. Seuraavaksi on siis odotettavissa, että jotain isompaa on särkyy. Kirkolta ajelimme leirintäalueelle lupien ostoon ja samalla otimme pakkasesta tullessa sinne jätetyn poronkäristyksen. Nyt on puut sahattu ja loistelias poronkäristys syöty. Lupa alkaa klo 18.00 ja eiköhän me jossain vaiheessa ehditä vielä joelle.

Kuusinki 31.7.2006 klo 19.00

Rauhoitus alkoi tunti sitten. Olimme sitkeästi loppuun saakka yrittämässä. kävimme Pikkuvihtamutkasta Sipinlampareeseen asti paikat läpi sekä harri- että taimenperhoilla. Juhku pelasti iltapalan ja sai pari mittaharria Sipinlampareen saaren sivusta. Nyt on edessä ruoan laitto ja sen jälkeen puutalkoot. Lämmin suihku on “kypsymässä” laavun katolla.

Kuusinki 30.7.2006 klo 20.45

Kävimme reissun Pystykalliolla ja Hanhivirrassa ilman mainittavia tapahtumia. Hanhisuvannossa kaloja kyllä on kuten ennenkin, mutta miten ne saada ottamaan. No näkeepä edes. Nyt on nautittu illalliseksi sisäfilepihvit valkosipuliperunoilla ja punaviinikastikkeella. Höysteenä tiristettyä fetaa. Ruokajuomana tietenkin hyvää punaviintä. Päälle kahvit ja konjakit. Nyt jaksaa lähteä yökalalle.

Vanhemmat jutut Uudemmat jutut

© 2024 Sipinrinne.com