Tagi: Kevät

Ruuhkaa Drömmenin rannoilla

IMG_2942 (1) 

Oma silmäni löytää ainakin yhdeksän lintua Drömmenin rantakiviltä. Keväinen ruuhka tuntuu vain yltyvän. Janne ja Maija sentäs ovat uskollinen pariskunta, mutta muilla tuntuu olevan vielä epäselvää kuka kenenkin on. Pahoittelen yllä olevan kuvan huonoa laatua, mutta se on ikkunan läpi kuvattu ja tarkennus ei oikein onnistunut.

Alla on vielä pari kuvaa Maijasta ja Jannesta kotikivellään.

IMG_2929 IMG_2934

Tallenna

Kevät saa…

IMG_2915

Tänä vuonna Drömmen vapautui jäistä 19.4. eli nytkin oltiin parisen viikkoa etuajassa. Kevät etenee huimaa vauhtia ja linnut pitävät taas uskomattomia konserttejaan. Joka puolella lentelee niin lokkeja, sorsalintuja, joutsenia ja liuta tunnistamattomia siipiveikkoja. Kaikilla niillä on kevättä rinnassa ja parin metsästys kiivaimmillaan. Myös Janne ja Maija ovat jo palanneet kotikivelleen, jota tässä alla olevassa kuvassa vartioivat laiturilta.

IMG_2900

Kurjen huuto

Se varma kevään etenemisen ääni kuului tänään, kun Babbas fladanilta kuului perinteinen kurjen huuto. Laitetaan päivämäärä muistiin, että nämä varovaiset veijarit ovat tulleet paikalle jo maaliskuussa sopivaa pesäpaikkaa etsimään. Kuva olisi tietenkin kiva ylläri, mutta enpä ole niistä joutsenistakaan saanut aikaiseksi muuta kuin kännykkäkuvan Instagramiin.

Sulan raja lähenee taas vauhdilla ja avovettä näkyy jo aika pitkälle Kaffebodanin eteläpuolella. Omassa rannassa jäätä on vielä muutama kymmenen senttiä, mutta näillä keleille se kyllä ohenee vauhdilla. Tänään mittari näytti +12 astetta!

Joutsenet ovat saapuneet

Lucan kanssa aamulenkillä ollessa, kuului ensimmäiset joutsenten huutelut tälle keväälle. Näköhavaintoa en vielä saanut, mutta katsotaan saisiko illalla jo moikattua niitä silmätysten. Kameraa täytyy ryhtyä kantamaan taas enemmän mukana, että saisi myös todistusaineistoa. Jotenkin tuntuu kovin aikaiselta tämä havainto, mutta täytyy tutkia Sipinrinteen historiaa, josko sieltä löytyisi muilta vuosilta merkintöjä kevään etenemisestä joutsenhavaintojen muodossa. Huhtikuussa odotetaan sitten innokkaasti ensimmäisiä kurkien hyytäviä huutoja.

Meillä on kevät 🙂

JK! Kyllä Drömmenin rannoilta löytyy monta merkintää joutsenista jo maaliskuussa eli ajallaan nuo ovat muuttoaan tekemässä. Artikkeleita löytyy jopa tälla samalla otsikolla. Pitäisiköhän kirjoittajan hieman laajentaa sanavarastojaan?

Joutsenet ovat saapuneet 30.3.2010

Kevättalven kuvasatoa 30.3.2011

Kevät etenee taas 25.3.2014

© 2024 Sipinrinne.com