Tagi: Valokuvaus

Valokuvausta

Sunnuntain kävimme Tepon kanssa parin tunnin kuvausreissulla. Luoteistuuli oli armottoman kova rannalla. Suojaisissa paikoissa syysaurinko lämmitti vielä mukavasti. Julkaisukelpoisia kuvia ei juurikaan syntynyt, mutta oppimisprosessi etenee.

Tässä yksi vastavaloon otettu kuva, jossa kollegakuvaaja seisoo kaislikon keskellä hakien uudenlaista inspiraatiota.

Oikeiden säätöjen haku ei ole ollenkaan helppo laji. Nyt jo kuitenkin huomaa, että vaikka sillä automaattiasetuksella saa kohtuullisia kuvia, niin selkeästi parempia saa, kun löytää manuaaliasetuksella oikeat säädöt. Itsellä ne eivät kuitenkaan vielä tule selkärangasta, joten kuvausretket jatkukoot.

Alla vielä yksi kuva lauantailta, kun olimme viettämässä Kalles Innissä Katsun nelikymppisiä. Kuvassa vasemmalla Kalles Innin kota ja oikealla päärakennus.

Kalastusta ja kuvailua

Blackie on Pehtoorin uskollisin kalakaveri. Tässä tullaan verkoilta viime viikonloppuna. Teppo oli laiturilla odottamassa uutta kameraa testaillen. Kelien ja näennäisen kiireen vuoksi ei vielä ole päässyt tekemään oikein kunnon testaussessiota 7D:n kanssa, mutta eiköhän syksyn mittaan vielä ehdi. Tepolla oli laiturilla kaverina toinen veljeksistä.

Kun siirsin kuvia koneelle niin sehän päätti taas bootata itsensä väärässä paikassa ja iso joukko kuvia katosi kortilta. Jälleen kerran tuli apuun photo recoverý ja ei voi muuta kuin kiittää ja kumartaa pelastavalle softalle. Helppo, ilmainen ja hyvä.

Laitoin myös eilen verkot ja tuuli tuntui sopivalta kalansaaliin kannalta. Tänään jäimme kuitenkin ilman siikaa. Silakoita tuli kolmisenkymmentä ja lahnoja liikaa. Tällä kertaa olivat molemmat poijaat mukana “auttamassa”.

© 2024 Sipinrinne.com