Blackie on vuodenvaihteen jälkeen saanut hurjasti lenkkejä ja kunto on noussut ehkä liikaakin. Energiaa tuntuu ainakin olevan ylenpalttisesti pitkienkin lenkkien jälkeen. Viikonloppuna treenasimme pitkästä aikaa dummyjen kanssa ja jostain luettu tai kuultu tieto pitää paikkansa eli koira väsyy ihan eri tavalla, kun se saa tehdä aivojumppaa ja treenausta nouto- ja etsintähommissa.
Niinpä olemme nyt kantaneet dummya mukana ja treenanneet siinä samalla nouto- ja palautusharjoituksia. Sunnuntai-iltana meillä oli aika lailla väsynyt musta otus!
Pehtoori liikkuu hiihtäen ja Piika lumikengillä. Musta paljain jaloin 🙂
Kevään merkit näkyvät jo myös auringon ja valon määrän lisäksi ensimmäisten sulapaikkajen muodossa. Tämä on tuttu virtapaikka Grönvikin aukossa.
19.3.2013 at 14:25
Onpa Blackie vauhdissa!!!
Kivoja kuvia 🙂