Teimme kolmen miehen voimin tammikuun lopussa Ruotsin puolelle suuntautuvan latvalinnustusretken. Itselleni kyseessä oli neljäs topjakt-reissu. Tomilla ja Pasilla reissuja on kertynyt useampia.
Lähdimme iltalaivalla kohti Uumajaa ja Saxnäsissa olimme perillä keskiviikkona aamuyöstä. Keskiviikoksi suunniteltu pilkkireissu toteutettiin, mutta harmittavan huonolla menestyksellä. Ainoa paistikalaksi luokiteltava oli Pasin saama rautu. No päivä sujui kuitenkin leppoisasti yön matkustamisesta elpyen. Järvellä teimme myös kunnon nuotion ja reissun ainoat nokipannukahvit. Illalliseksi nautimme Tomin valmistamaa mainiota kermaista hirvikäristystä.
Torstaina jakaannuimme kahteen porukkaan ja Pasi lähti hiihtelemään yksistään ja me Tomin kanssa menimme saman alueen toiselle puolelle. Ajauduimme vain liian ylös tunturiin ja sen saimme syyksi tälle reissulle, että emme lintuja löytäneet. Iltapäivällä teimme vielä uuden lenkin tien toisella puolella ja siellä edestäni lähti metso n. 30 metrin päästä. Hiihtelin metsäautotien pohjaa ja lintu oli tien päässä kääntöpaikalla pienessä männyssä n. rinnan korkeudella. Mutta lintu siis näki minut ennen kuin minä näin sen. Yllättävän lähelle se päästi, mutta tosi vaikea lintua oli bongata tiheän puuston seasta. Päivän saldona n. 7 tuntia ja reilut 12 km hiihtoa ja yksi lintuhavainto. Illalliseksi lammaspastaa Blancon reseptin mukaan.
Perjantaina päädyimme luvanmyyjän kannustamana uudelle alueelle ja se osoittautui maastoltaan tosi haastavaksi. Lähdimme matkaan kolmistaan, mutta Pasi kyllästyi alkumatkan kovaan nousuosuuteen ja lähti uudelleen tsekkaamaan eilistä aluetta. Tomin kanssa taistelimme itsemme parin tunnin nousun jälkeen lupaavan oloiselle suoalueelle, mutta linnut eivät ymmärtäneet suon erinomaisuutta. Emme saaneet päivän aikana mitään havaintoa linnuista. Sen sijaan kulutimme itsemme ihan loppuun ja ei se rinteen alastulokaan ihan helppoa ollut väsyneenä, taisteluvarustuksessa ja pitkillä metsäsuksilla. Hiihtoaikaa ei tälle päivälle tullut kuin noin 5,5 tuntia ja siinä ajassa kilometreja kertyi vajaat 12, mutta voimat se vei! Tässä Suunto movie lenkistä. Pasin hiihtely oli tuloksellisesti yhtä huonoa kuin meilläkin eli ei yhtään nähtyä lintua. Päivän pelasti taas sauna ja hyvä ruoka. Tomi tarjoili tällä kertaa hirvenlihapullia lisukkeiden kera. Sen verran kova päivä oli, että nukkumatti kutsui jo iltayhdeksän jälkeen.
Lauantaina päätimme taas jakaantua eri alueille ja itse päätin jäädä hiihtelemään ensimmäisen päivän metsoaluetta. Pojat lähtivät pohjoiseen päin vanhoille tutuille alueille. Yöllä oli myrskynnyt rajusti ja uutta lunta oli tullut yli 30 cm. Pehmoinen, uusi lumi ei helpottanut kulkua. Hiihdin aluksi about samaa reittiä kuin ensimmäisenä päivänä ja metsäautotiellä, lähellä metsohavaintopaikkaa törmäsin tällä kertaa teereen, joka oli lähtenyt kiepistä edestäni. Lintu lensi n. kymmenen metrin päästä sivustani ja laskeutui puuhun. Olin varma, että nyt pääsen yrittämään. Otin aseen selästä ja paiskasin maahan…. samalla lähtivät sukset jalasta ja upposin metriseen lumeen. Yritin kuitenkin sitkeästi ryömiä ja saada linnun näköpiiriin, mutta ilman tulosta. Menin metsän puolella sen perässä muutamia kymmeniä metrejä, mutta sitten kuului teeren pilkallinen tervehdys ja lentoäänet pois. Onnistuin muutamassa minuutissa taas saamaan itseni oikein kunnolla maitohapoille. Se kyllä kuuluu tähän lajiin. Normaalisti hiihtäessä jotenkin selviää ja vauhdilla pystyy säätelemään jaksamista aika hyvin. Mutta kun jotain ylimääräistä tapahtuu, kuten suksen uppoaminen johonkin koloon tai miehen kaatuminen syvään lumeen, niin nopeasti joutuu kuluttamaan vähäiset voimansa loppuun.
Näin päivän aikana vielä pari muutakin lintua, mutta en päässyt siis koko reissulla edes yrittämään osumaa. Poikien reissu oli tuottanut pari paikkaa, mutta valitettavasti yhtä monta ohilaukausta. Törmäsimme jahikavereiden kanssa vielä iltapäivästä samalla alueella ja lopulta hämärän laskeutuessa annoimme periksi. Viimeiselle päivälle tunteja kertyi taas reilut seitsemän ja kilometrejä reilut kymmenen. Illalla nautimme hotellilla illallisen ja hyvältä sekin maistui.
Pari asiaa sovimme laitettavaksi muistiin eli Note to Self:
Ajoreitti Uumajasta Saxnäsiin on siis alakautta eikä yläkautta, kuten kaikki muistelimme mennessä. Oikea reitti kulkee siis tie No 92 kautta eikä E12.
Mökkiä jouduimme vaihtamaan, koska Ripan ei ollut luvatussa kunnossa eikä siinä ollut luvattua varustusta. Pääsimme Björn -mökkiin ja sitä voi kyllä suositella…. varsinkin kun saunan kiukaan täytimme mukana tuomillamme kivillä 🙂
Saaliin vähäisyydestä huolimatta olimme jälleen tyytyväisiä reissuun ja täytyy toivoa, että seuraavaan topjaktiin ei mene neljää vuotta!
