Kategoria: Kalastus (sivu 1 / 37)

Pikku busse vesille

Jäätävän kylmä kevät jatkuu. Aamulla muutama lämpöaste ja kova tuuli pohjoisesta. Koirien lenkitys jäi oven avaamiseksi:(

Illaksi kuitenkin tyyntyi vaikka lämpöä edelleenkin alle 10 astetta. Laitoin pikku bussen vesille ja pääsin samalla testaamaan uutta kaikua. Kävin sillalla lenkin ja nyt löytyy tälläkin veneellä se sillan kuuluisa ahvenpatti.

Tulispa kesä ja lämmin!

Pupu Tupuna -perho

Ensimmäiset harjoitelmat Pupu Tupunasta pinta-Bomberin korvaajaksi. Kuulemma voisi toimia muillekin jalokaloille kuin lohelle.

Lohinymfejä

Pehtoorin ensimmäiset lohinymfit.

Perhonsidontaa

Taaskaan tämä homma ei onnistunut talven pimeinä iltoina, vaan vasta kevään auringon valossa. Toivottavasti rajat aukeavat kesällä…

Kevään eteneminen 2021

Kun nyt ruvettiin raportoimaan, niin laitetaan samalla kuva kevään etenemisestä ja jäätilanteesta. Eli vielä on omassa rannassa kaistale haperoa jäätä, mutta loppuviikoksi ennustettu pohjoistuuli tulee ne kyllä hajottamaan.

PS! Jäässä näkyy Jonnyn tekemät jäljet sunnuntain kuhatoimituksesta. Ihan ei päässyt perille, mutta silti kohtuullinen noutomatka meidän illalliselle.

Vanhemmat jutut

© 2023 Sipinrinne.com