Tänä vuonna laivavuorot eivät meitä suosineet ja jouduimme viime tingassa etsimään uuden paikan jalon latvalinnustuksen harjoittamiseen. Maa pysyi samana eli kohteena oli edelleen Ruotsi, mutta nyt suunnistimme ylöspäin Överkalixiin. Sinne matkaa kertyi alle kuusisataa kilometriä ja emme olleet riippuvaisia laivan vuoroista tai liikennöintikyvystä.

Retkikunta kutistui tänä vuonna kahteen mieheen ja Pasin kanssa lähdimme matkaan torstaina 27.1.2011 puolen päivän aikoihin. Perillä kävimme tervehtimässä isäntäväkeä, joiden kanssa hoidimme seuraavan päivän lupa-asiat kuntoon ja isäntä opasti meidät kylän toisella puolella olevaan majoitukseen.

Perjantaiksi olimme sopineet meidän kohteeksemme n. 40 kilometrin päässä olevan alueen. Olimme aamulla ajoissa matkassa ja ehdimme jo hämärissä hiihtelemään. Lumi osoitti heti voimansa. Se oli pehmeää ja suksi upposi pelottavan paljon. Sovimme kiertävämme vastakkaisiin suuntiin lenkin ja treffaisimme puolessa välissä. Oma alkuosuuteni oli helpompi kuin Pasilla, mutta silti riittävän raskas. Matkalla näin ainoastaan yhden pyyn. Pääsin puoleen väliin ja Pasia ei vielä näkynyt. Eväitten jälkeen lähdin eteenpäin ja törmäsimme n. kilometrin päässä. Pasi oli nähnyt pari mustaa lintua, joista ainakin toinen oli metso. Ei hänelläkään kuitenkaan ollut ampumismahdollisuuksia. Molemmat totesimme väsymyksen ja nestehukan kovaksi. Kummallakin oli liian vähän juomaa mukana. Jatkoimme lenkin loppuun suunnitelmien mukaisesti ja väsyneet metsämiehet palasivat autolle, kun päivä oli jo uudelleen hämärtymässä. Ei saalista kummallakaan, mutta armoton väsymys. Matkaa kertyi perjantain hiihto-osuudelle ehkä n. 15 km ja aikaa kului 6 h. Kova laji!

Lauantain alueeksi haimme paikkaa, jossa olisi enemmän suota. Tällaisen alueen löysimme isännän kanssa keskustellessa ja se oli myös hieman lähempänä kuin eilinen alue. Keli oli tänäänkin vain muutaman asteen pakkasella ja taivas ummessa. Myös lunta sateli aamupäivän ajan. Tänään näimme kuitenkin lintuja mielin määrin. Ampumistilanteet vain olivat harvassa. Sentään yksi teeri (jota ei oikeasti lasketa) tuli saaliiksi. Tänään myös pääsimme hiihdossa hieman helpommalla, koska ajelimme aluetta ristiin rastiin myös autolla aluetta tutkien. Aamulla molemmilla oli samanlainen tilanne, kun teeri laskeutui takana olevaan puuhun ampumaetäisyydelle. Puuhaa on yllättävän paljon ennen kuin metsämies on suksineen kääntynyt, ottanut aseen selästä, ladannut sen ja laskeutunut rähmälleen ampumisasentoon. Kummankaan kohdalla lintujen hermot eivät kestäneet kaikkea tuota liikettä ja aikailua, vaan ne lensivät hymähtäen matkoihinsa. Näimme päivän aikana isoja, kymmenien teerien parvia ja illalla vielä törmäsimme kiepeissä oleviin lintuihin, joita tupsahteli edestämme lentoon useita. Niitäkään emme kuitenkaan päässeet edes yrittämään. Upea kokemus joka tapauksessa.

Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja selkeänä ja pakkasmittari näytti välillä yli 20 astetta. Lähdimme suurin toivein eilisille suoalueille, mutta linnut olivat tänään olosuhteiden otollisuudesta huolimatta kateissa. Itse en nähnyt linnun lintua, mutta Pasi sentään sai parista linnusta näköhavainnon. Näistä toinen oli metso, joka oli aamulla juuri noussut kiepistä samanlaiseen pikku näreeseen, kuin oma viime vuotinen metsoni. Valitettavasti metso näki hiihtäjän tässä tapauksessa ennen kuin hiihtäjä metson. Hiihtelimme kauniissa pakkaskelissä puolille päivin ja sen jälkeen ajo kämpille, jossa suihku, tavaroiden pakkaus ja siivous. Kotona olimme sunnuntai-iltana noin kymmenen aikoihin.

Paikka osoittautui sellaiseksi, että ehkäpä sinne voisi suunnata syksyllä uudelleen. Lintuja emme nähneet niin paljon kuin Saxnäsissa, mutta riittävästi kuitenkin, että uusi reissu vielä houkuttaa. Lisäksi tietenkin ehdottomana plussana on tuo kohtuullinen etäisyys ja riippumattomuus laivaliikenteestä. Ajallisesti tuo kolme päivää on riittävä aika. Ainoa huono puoli oli myöhäinen sunnuntai-illan paluu. Se maanantai ei tuollaisen retken jälkeen ole riemastuttava kokemus. Lisälomia siis anomukseen.

Syksyn metsästyskausi jatkui viikonloppuna Ähtärissä. Jukka oli selvittänyt siellä mökin läheisyydessä metsästysalueen, johon pääsimme harjoittamaan kuuden miehen voimin metsästystä.

Jani, Ville, Jukka ja karvaiset veljekset toimivat vuoron perään oppaina, korvina, silminä ja koirina suurelle valkoiselle metsästäjä-pehtoorille. Saalista emme valitettavasti saaneet vaikka lintuja näimme tosi paljon. Ne olivat tällä kertaa tosi arkoja eivätkä päästäneet meitä ampumaetäisyydelle. Metsästäjässä ei tietenkään voi olla mitään vikaa 😮

Perjantaina keli näytti upeaa syyssäätä parhaimmillaan. Pakkasta oli muutama aste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Jani toimi kameramiehenä ja sai meistä parhaan saaliin hienoina kuvina. Tässä artikkelissa tuota ylimmäistä lukuunottamatta kaikki kuvat ovat Janin ottamia.

Tässä kuvassa Charlie on saanut paikka-komennon ja jäi odottamaan josko pääsisi noutohommiin, kun isäntä hiipi lintuja kohti. Valitettavasti laukausta ei koskaan kuulunut.
. Tässä linkki kuvaan, jossa molemmat pojat ovat seurannassa, kun hiivitään kohti lintuja.

Joutsenia oli liikkeellä kymmenittäin ja niiden huudot tervehtivät metsästäjiä lähes joka pellolta. Alla oleva kuva on perjantailta, kun keli oli vielä hieno. Launtaita vasten yöllä satoi lumen joka ei kuitenkaan metsästäjiä pelottanut vaan sekä lauantai- että sunnuntaiaamulla olimme aamuvarhaisella jo lintujen perässä. Toivotaan seuraavalle kerralle parempaa onnea myös saaliin osalta.