Kategoria: Snigel (sivu 1 / 3)

Vanhaa eräelämää vol. 3


Nyt tuli Seinäjoella vastaan tällainen kuva. Kuva lienee ensimmäiseltä Kuusamon reissulta joskus 50-luvulta, kun Aaro oli muuttanut Vuotunkiin. Mahtavan taimenen lisäksi huomio kiinnittyy takana pilkistelevään Sätkään.

Snigel syynissä


Snigel kävi tänään katsastuksessa ja kunniamaininnoin läpäisi tutkinnon.

Kevään merkkejä

Tänään hain Snigelin Automuseolta ja otin sen liikenteeseen. Vähän oli haasteita, kun virtalukon pohja oli irronnut ja ennen kuin amatööri sai sen paikoilleen ja piuhat oikeaan järjestykseen meinasi tulla hätä. No nyt se on Autopaikan pihassa, jossa saavat katsoa sen ajo- ja katsastuskuntoon. 

Kotiin tullessa kuului ensimmäistä kertaa kurjen huuto lahden perältä eli nekin ovat saapuneet ihmettelemään meidän myöhäistä kevättä. Joutsenet ovat lennelleet ja muutaman viikon ajan. Tänään sää taas vaihteli äärilaidasta toiseen. Aamulla aurinkoa, päivällä sadetta ja ilta taas täysin pilvetön. Ehkä se on juuri niitä kauan odotettuja kevään merkkejä.

JK! Snigelin kilometrit 41144.

Jäiden lähtö 2023 ja muuta muistiin kirjattavaa

Sipinrinteestä näyttää tulevan aika harvakseltaan päivitettävä päiväkirja. Tätä edeltävä päivitys on n. vuoden takaa😲 Haluan kuitenkin näitä samoja juttuja näköjään ainakin itselleni laittaa muistiin ja talteen. Aika monta asiaa ja väittelyä on tässä vuosien aikana tarkistettu Sipinrinteen arkistoista.

2022

Snigel ei mahtunut tänä vuonna Automuseon vintille, mutta onneksi Jurvassa oli vielä tilaa yhdelle ranskalaiselle kulkimelle. Se pääsi talvilevolle marraskuun 13. päivä eli aika myöhäiseen meni. Vähän jo ajaessa jännitti tien liukkaus, mutta hyvin päästiin perille ja auto suojaan. Hankin siihen vielä erillisen peitteen ja kävin auton peittelemässä vielä myöhemmin.

Caya nostettiin samoihin aikoihin eli 17.11. Taas meni vähän tiukille ja varsinkin kun huoltoa joutui odottamaan jonkin aikaan, niin vasta 10.12. pääsi peittelemään veneen talviteloille. Note to self: älä jätä näin myöhälle! Olen aina perustellut myöhäistä nostoa, että vielä tulee kelejä taimenen virvelöintiin. Kelejä on saattanut tullakin, mutta mies ei ole ollut asialla. Kirjattakoon Cayan kohtaan myös, että viime keväänä se laskettiin vesille 21. toukokuuta.

 

2023

Snigel otettiin ajoon 23.4. ja pääsimme vappuna perinteiselle vappuajelulle poikien kanssa.

Se varsinainen tarinan pääaihe on kuitenkin taas jäiden lähtö. Eli tällä päivämäärällä 4.5. Drömmenin rannat ovat vapautuneet jäistä. Talvi oli hyvin omituinen. Tammi- ja helmikuu olivat todella leutoja ja jäät myös melko heikkoja. Maaliskuussa alkoi talvi ja vielä huhtikuussa saimme ärsyttävän paljon lunta. Jäät eivät kuitenkaan olleet kovinkaan hyvät, mutta silti kylmyys toi tämän ennätystä sivuavan myöhäisen jäiden lähdön. Verkot saimme kuitenkin jään alle jo joulukuun puolella eli 17.12. Verkkoja laitettiin lisää tammikuun puolella myös Västervikiin ja muutenkin paikkoja vaihdeltiin vähän talven mittaan. Viimeiset verkot haettiin pois huhtikuun 6. pv. Ja sumppu ja viimeiset kalat 22.4.

Molemmat veneet ovat vielä pihassa. Saatan laittaa…. Tai saatan olla laittamattakin merkintää, koska ne saadaan vesille.

Snigel talvilevolle 25.10.2021

Mittarilukema 40069 km eli ajokilometreiksi jäi alle tuhat 😮

Vanhemmat jutut

© 2024 Sipinrinne.com