Lumi lämmitti vielä mukavasti ukkometson ympärillä, kun se varovasti raotti aamulla silmiään. Se makasi kiepissä, johon oli illalla itsensä pudottanut. Lunta oli päällä yli 30 senttiä ja metsolla oli mukava ja lämmin olo. Sen teki mieli vielä jäädä makoilemaan paikoilleen, mutta vaistot käskivät yhä voimakkaammalla äänellä lähtemään liikkeelle. Vähän ärtyisenä se nosti itsenä pintaan parilla voimakkaalla siiven iskulla ja vielä pari siipien heilautusta ja se nousi pienen kuusen oksalle. Siinä istuessaan se totesi, että perhana, kun pakkanen on kiristynyt yön aikana tosi paljon. Varmaan yli 20 astetta pakkasta metso tuumaili. Olisinpa jäänyt vielä makoilemaan lämpöiseen koloon. Se katseli ympärilleen ja totesi, että ainakin otan tässä nyt vielä pienet tirsat. Ei tällainen pieni kuusi ole oikein sopiva paikka metsän kuningasmetsolle, mutta kukapa täällä erämaassa olisi katselemassa totesi metso, kun ummisti silmänsä ja nukahti.
Pehtoori hiihteli suon reunassa aamuhämärissä ja ihaili kaunista, lumista maisemaa. Hän lähti hiihtämään vanhaa latu-uraa suon poikki. Aukon puolessa välissä tuli äkisti pysähdys, kun suon laidalla näkyi tumma möykky. Pehtoori tiiraili kauan tuota ilmestystä ja mietti onko se lintu vai ei. Hän kaivoi esille etäisyysmittarin, jossa on myös kiikari ja zoomaili sillä. Matkaa oli n. 120 metriä. Tutkinnan jälkeen hän totesi, että lintu se taitaa olla. Saman tien varovasti makuuasentoon lumeen. Pehtoori laittoi kintaat hangelle ja kaivoi aseen selästä. Panos piti kaivaa vyöllä olevasta rasiasta ja latauksen jälkeen alkoi kiikarointi. Edelleenkään ei saanut selvää onko kyseessä teeri vai metso, mutta joka tapauksessa selvisi, että tuossa oli se kauan kaivattu musta kanalintu. Pehtoori asetteli aseen kintaiden päälle ja sai linnun tähtäimeen. Hän rauhoitteli itseään ja yritti tehdä kaiken oikein. Nyt ei saa hätäillä!
Kauniissa aamussa kajahti kimeä laukaus ja metsän kuningasmetson ei tarvinnut enää miettiä päivän askareita.
