Luin 1. vuosikurssin artikkelin ja koetin peilata siihen tämän vuotisia kokemuksiani.

Nyt ei meillä ollut edes mukana lumikenkiä eli vankkoja suksipuolueen kannattajia meistä kaikista on tullut. Tosin sen verran täytyy todeta, että jossakin tilanteessa lumikengät olisivat saattaneet kantaa paremmin. Tänä vuonna lumi oli huomattavasti pehmeämpää ja upottavampaa kuin vuosi sitten, mutta kyllä suksilla eteneminen on silti pääosin helpompaa ja nopeampaa kuin lumikengillä. Viime vuonna väitin, että ampumistilanteessa sukset täytyy ottaa pois, mutta todistettavasti tuo uskomus oli väärä. Ei muuta kuin rähmälleen hankeen sukset jalassa ja hyvin toimii!

Toinen aihe on tämä rihlakko vs. luodikko-kysymys. Edelleen rihlakon haulipiippu sai olla rauhassa. Pekan alkuviikon kokemusten mukaan se olisi ollut hyödyllinen leudolla kelillä, kun linnut lähtivät kiepistä. Joka tapauksessa hiihtäminen haulikko ampumavalmiina ei ole mahdollista muutamaa kymmentä metriä enempää. Toisaalta jos pääsee sellaiseen tilanteeseen, jossa varmasti tietää linnun olevan kiepissä, niin silloin haulikko on paikallaan… ellei sitten satu olemaan naarasteeriä, kuten meille kävi. Yhtenä aseeseen liittyvänä lisäoppina voi todeta, että etutukin hihnalenkkiin kiinnitettävät etujalat/ammuntatuet menivät tilaukseen. Tällöin voi eväitä kantaa vyölaukussa eikä tarvita reppua aseen jalustaksi. Harteita rasittaa enää vain ase.

Kolmantena aiheena täytyy vielä nostaa esiin latvalinnustuslajin fyysinen kovuus. Kun koko valoisan ajan eli 6-7 tuntia hiihtelee umpisessa, niin kyllä illalla varmasti tietää jotain tehneensä. Muutama kymmenen metriä hankalassa maastossa vie lihakset (lue lihasten tilat) täysin maitohapoille. Tämä vaatii tietenkin hyvää kerrospukeutumista, että rehkiessä ei tule liian hiki ja elpyessä ei liian kylmä. Ehkä käsien kanssa oli tänä vuonna eniten ongelmia. Hiihtäessä kyllä pärjää, mutta jos jotain täytyy tehdä ilman kintaita, vaikkapa vain esim. evästen syönti, niin kädet ovat täysin kohmeessa ja kestää taas kauan ennen kuin ne saa lämpimiksi.

Lopuksi on vielä todettava, että päällimmäisenä tietenkin omia muistoja jää kultaamaan tuo 1. metson saaminen. Sitä tammikuista aamua ja metson kohtaamista en helpolla unohda.

Kiitos taas koko porukalle hienosta reissusta. Laitoin kuvagalleriaan muutaman hassun kuvan reissusta. Samoin siirsin sinne viime vuotiset kuvat.