Meri näyttää parhainta puoltaan. Kevään ensimmäinen peilityyni meri heijastelee auringonlaskun värjäämää taivaanrantaa.
Tsekatkaapa nyt tuo saunapolku! Vielä eilen tein lumityöt melko reippaalla mielellä, mutta jo aamulla meinasi päästä itku, kun lähti koirien kanssa lenkille. Pohjoistuuli oli yöllä kinostanut pihaan melko miehekkäät kinokset.
Äsken töistä tullessa se itku sitten oikeasti pääsi. Jeepilläkin sai ajella kieli keskellä suuta, kun tiellä oli monin paikoin lähes metriset vallit. Pihassa odotti kuitenkin vielä isommat! Yllä olevasta kuvasta saa ehkä käsityksen tuulen ja lumen ilkikurisesta yhteistyöstä. Tuossa korkeimman kinoksen kohdalla oli vielä eilen meidän saunapolku! Taidan laittaa sähkösaunan lämpeämään.
JK! Tässä vielä kuva ummessa olevasta tiestä
Verkot 4 tuntia vesillä ja saaliina taimen, 9 siikaa ja ahven. Ei huono.
JK klo 21.20! Vain yhdessä siiassa oli mätiä, mutta olipa sitäkin herkullisempaa. Nautimme sen juuri tuoreeltaan paahtoleivän, sipulin ja smetanan kera. Nami nami!
© 2024 Sipinrinne.com