Merelle tuijotteluun ja tuumailuun menee kaikki vapaa-aika uudessa asumismuodossa, joten nörtteily on jäänyt äärimmäisen vähäiseksi. Nyt istuin koneen ääressä pari tuntia ja sain edes kuvat meidän hienosta Ruotsin retkestä siirrettyä virtuaaliyhteisön tutkittavaksi.
Todettakoon tässä sen verran itse reissustakin, että kaikki osui nappiin. Lensimme Kurravaarasta n. 70 pohjoiseen Ravvajavrelle. Leiri rakennettiin Bekkejohkan rannalle n. puolen kilometrin päähän laskeutumispaikasta. Saimme kalastella kolmea eri jokea; Tavvaetno, Korvejohka ja Bekkejohka. Lisäksi kävimme vielä reissun Skihccejohkalle. Kelit todella suosivat meitä verrattuna esim. edellisviikon tilanteeseen, jolloin Mara&co olivat samoissa maisemissa. Heillä vettä tuli päivittäin haitaksi asti, lämpötilan ollessa 5-8 astetta. Meillä vettä tuli yhtenä yönä, kun nukuimme ja toisen kerran pois lähtiessä, kun nousimme koneeseen. Lämpötila pyöri 20 asteen molemmin puolin.
Tapasimme hienoja kalastajatovereita, jotka opettivat meille Tavvaetnon ympäristön ja Ruotsin lapin kalapaikkoja. Anders ja Henric lensivät meidän kanssa samalla koneella menomatkalla. He jatkoivat matkaa seuraaville järville, josta sitten tiistain tietämissä valuivat alaspäin ja leiriytyivät n. kilometrin meidän leirin alapuolelle. Näillä Andersin sivuilla kannattaa kyllä pistäytyä ainakin hienojen valokuvien takia. Yhdessä Sipinrinteen kuvassa näkyy porokämppä, jossa asusteli neljän miehen seurue, joihin myös tutustuimme. He tarjosivat meille kalastuskokemuksiensa lisäksi myös erämiehelle kovasti kelpaavaa janojuomaa.
Kalastus oli uskomattoman hienoa. Saimme päivittäin kymmeniä harjuksia, joista useita yli 40 cm:siä. Taimenia tuli vain muutamia ja rautuja emme pystyneet bongaamaan lainkaan. Harjusten kanssa meillä oli kahtena iltana elämäni hienoimpia kalastushetkiä Bekkejohkan niskalla, jossa reilun tunnin ajan, auringon laskiessa, oli käsittämätön pintakäyntien määrä. Harjus toisensa perään oli yli 40 senttisiä. Jos jotain negatiivista hakee niin meidän 50 cm tavoitteemme ei täyttynyt vaan suurimmat harjukset olivat 47 ja 46 cm.
Perhoista voi kaikkien ylitse nostaa Klinghämerin, joka toimi kaikissa olosuhteissa ja kaikissa väreissä ja kaiken kokoisena.
Tästä pääsee Google Earthin välityksellä katselemaan paikkoja, joissa olimme:
And finally few words in english, because I hope Anders and Henric will visit here and check out those pictures. Once more, here in public, I want to thank you Anders and Henric for your frienship and advices. I hope we can keep in contact and maybe, maybe meet some times, somewhere again.