Pitkästä aikaa istuin sidontapenkin ääreen ja ryhdyin harjoittelemaan laskuvarjohäkilän sitomista. Jotenkin se on jäänyt minulle vieraaksi lajiksi ja tunnustan edelleen, että sidokset eivät tyydytä, mutta periksi en aio antaa. Täytyy uskoa, että tässäkin lajissa voi vielä vanhakin oppia. Harjoitukset jatkuvat!
Toinen perho, jota sidoin oli Black Gnat. Sillä on legendaarinen maine Hans Lidmanin tarinan kautta. Se on se perho, jolla hän narrasi rautuja Tuntureita ja taimenia-kirjassaan. Tarinan nimi on Andasluobbalin viisi rautua. Hän joutuu leikkaamaan perhoa yhä pienemmäksi saadakseen raudut hyväksymään sen. Hieno tarina ja hieno kirja, joka kannattaa lukea. Tämänkään sidonta perhon yksinkertaisuudesta huolimatta ei ole ihan helppoa. Sidoin perhoa koukkuihin kokoa 14 ja 16 ja koukun koko asettaa omat haasteensa. Mutta jospa tuon sidontapisteen nyt avaisi vähän useammin, niin homma rupeaa varmaan sujumaan kerta kerralta paremmin.
9.3.2010 at 15:07
Hei, komiaa. Aivan mahtavaa! Itellä on vielä kesän hyttyset aloittamatta, mutta kun saan vapaprojektit alta, niin sitten.
Musta noi häkilät näyttää ihan priimalta ja ne on syytä olla pitkää tavaraa.
9.3.2010 at 23:16
No joo! Sulla on vapaprojektiT kesken:o Itellä käytössä vielä se 10/3 vuodelta kivi ja kypärä. Mutta tiedätkös, että nyt vintage on muotia:)