Kategoria: Drömmen (sivu 3 / 55)

Kevään merkkejä

Tänään hain Snigelin Automuseolta ja otin sen liikenteeseen. Vähän oli haasteita, kun virtalukon pohja oli irronnut ja ennen kuin amatööri sai sen paikoilleen ja piuhat oikeaan järjestykseen meinasi tulla hätä. No nyt se on Autopaikan pihassa, jossa saavat katsoa sen ajo- ja katsastuskuntoon. 

Kotiin tullessa kuului ensimmäistä kertaa kurjen huuto lahden perältä eli nekin ovat saapuneet ihmettelemään meidän myöhäistä kevättä. Joutsenet ovat lennelleet ja muutaman viikon ajan. Tänään sää taas vaihteli äärilaidasta toiseen. Aamulla aurinkoa, päivällä sadetta ja ilta taas täysin pilvetön. Ehkä se on juuri niitä kauan odotettuja kevään merkkejä.

JK! Snigelin kilometrit 41144.

Voihan vizsla

Villa Drömmenin vizslojen kaveriksi on (ehkä) tulossa uusi asukas. Käymme katsomassa Skellefteåssa ensi viikon lauantaina Kennel Running Polarin vizsla-pentuetta, joka on nyt neljä viikkoa vanha. Siellä on kolme tyttövizslaa ja kolme urosta, josta yksi uros on tulossa meille. Uudesta tulokkaasta ja tietenkin näistä “vanhuksistakin” olisi ehkä kiva julkaista taas julkisiakin kuvia. Oman Insta-tilin käyttö on jäänyt vähäiseksi ja niinpä päädyin tekemään näille oman Instagram tilin.  Pentujen elämää voi seurata jo nyt Running Polarin Instassa täältä

Busset vesille

Apurin kanssa saatiin eilen molemmat veneet vesille. Keli oli todella upea ja saimme illan suussa myös kauden ensimmäisen ulkoruokinnan. Näitä kelejä on odotettu.



Alla videopätkä pikku Bussen siirrosta.



Tilastoa jäiden lähdöstä

Vuoden aikojen seuranta on noussut tärkeäksi osaksi arkea täällä saaristossa asuessa. Varsinkin se kevään odotus, muuttolintujen saapuminen ja luonnon herääminen ovat päivittäisen seurannan ja ihmettelyn kohteena. Täällä sen edistymisen näkee aivan eri tavalla kuin kaupungissa asuessa. Erityisellä mielenkiinnolla seuraamme jäiden lähtöä ja meren avautumista. Tästä syystä (onneksi) olen kirjannut talteen yhtä lukuunottamatta kaikki päivämäärät, kun Drömmen on vapautunut jäistä. Alla tilastoa ja linkkejä Sipinrinteen kirjauksiin jäiden lähdöstä. Aika isot vaihtelut ovat olleet. Aikaisin lähtö on ollut 31.3. ja myöhäisin 4.5. nyt jo pariin kertaan.

Vuosi Lähtöpäivä Linkki Sipinrinteeseen
2007 18.4. Jäät ovat lähteneet!
2008 25.4. Jäät ovat lähteneet 25.4.2008
2009 about vappu Mårten Babbas fladanilla
2010 3.5. Jäät ovat lähteneet
2011 30.4. Jäät ovat lähteneet 30.4.2011
2012 29.4. Jäiden lähtö ja muuta kuvasatoa 27.-30.4.2012
2013 1.5. Meri on auki
2014 12.4. Jäät ovat lähteneet 2014
2015 9.4. Jäät lähtivät 9.4.2015
2016 19.4. Kevät saa
2017 3.5. Jäät ovat lähteneet 2017
2018 4.5. Tänäänkö?
2019 27.4. Meri on auki 27.4.2019
2020 31.3. Jäät ovat lähteneet 2020
2021 21.4. Jäät ovat lähteneet 2021
2022 2.5. Snigel, kevätaskareita ja jäiden lähtö
2023 4.5. Jäiden lähtö 2023 ja muuta muistiin kirjattavaa

Jäiden lähtö 2023 ja muuta muistiin kirjattavaa

Sipinrinteestä näyttää tulevan aika harvakseltaan päivitettävä päiväkirja. Tätä edeltävä päivitys on n. vuoden takaa😲 Haluan kuitenkin näitä samoja juttuja näköjään ainakin itselleni laittaa muistiin ja talteen. Aika monta asiaa ja väittelyä on tässä vuosien aikana tarkistettu Sipinrinteen arkistoista.

2022

Snigel ei mahtunut tänä vuonna Automuseon vintille, mutta onneksi Jurvassa oli vielä tilaa yhdelle ranskalaiselle kulkimelle. Se pääsi talvilevolle marraskuun 13. päivä eli aika myöhäiseen meni. Vähän jo ajaessa jännitti tien liukkaus, mutta hyvin päästiin perille ja auto suojaan. Hankin siihen vielä erillisen peitteen ja kävin auton peittelemässä vielä myöhemmin.

Caya nostettiin samoihin aikoihin eli 17.11. Taas meni vähän tiukille ja varsinkin kun huoltoa joutui odottamaan jonkin aikaan, niin vasta 10.12. pääsi peittelemään veneen talviteloille. Note to self: älä jätä näin myöhälle! Olen aina perustellut myöhäistä nostoa, että vielä tulee kelejä taimenen virvelöintiin. Kelejä on saattanut tullakin, mutta mies ei ole ollut asialla. Kirjattakoon Cayan kohtaan myös, että viime keväänä se laskettiin vesille 21. toukokuuta.

 

2023

Snigel otettiin ajoon 23.4. ja pääsimme vappuna perinteiselle vappuajelulle poikien kanssa.

Se varsinainen tarinan pääaihe on kuitenkin taas jäiden lähtö. Eli tällä päivämäärällä 4.5. Drömmenin rannat ovat vapautuneet jäistä. Talvi oli hyvin omituinen. Tammi- ja helmikuu olivat todella leutoja ja jäät myös melko heikkoja. Maaliskuussa alkoi talvi ja vielä huhtikuussa saimme ärsyttävän paljon lunta. Jäät eivät kuitenkaan olleet kovinkaan hyvät, mutta silti kylmyys toi tämän ennätystä sivuavan myöhäisen jäiden lähdön. Verkot saimme kuitenkin jään alle jo joulukuun puolella eli 17.12. Verkkoja laitettiin lisää tammikuun puolella myös Västervikiin ja muutenkin paikkoja vaihdeltiin vähän talven mittaan. Viimeiset verkot haettiin pois huhtikuun 6. pv. Ja sumppu ja viimeiset kalat 22.4.

Molemmat veneet ovat vielä pihassa. Saatan laittaa…. Tai saatan olla laittamattakin merkintää, koska ne saadaan vesille.

Vanhemmat jutut Uudemmat jutut

© 2024 Sipinrinne.com