Pääsin Pasin kanssa tutustumaan Lestijärven metsästymaihin viikonlopun aikana. Reissu oli erittäin onnistunut ja varsinkin lauantaina näimme paljon lintuja ja pääsipä Pasi kohdistamaan aseensa myös muoviteereen. Sunnuntain tehoa vähensi tuuli ja hirvimiesten määrä. Ensin mainitusta meillä tosin kehkeytyi Pasin kanssa oppiriita, mutta isäni oppien mukaan tuulella teeret eivät puuhun nouse. No niin tai näin, niin paljon näimme ja riittävästi saimme lintuja.

Näihin teeriin törmäsimme lauantaina, kun olimme siirtymässä autolla alueelta toiselle. Tietenkin näin rauhalliset otukset olivat rauhoitusalueella ja ruotsin mallin mukaan täälläkin asutuksen lähellä. Näitä pääsin kuvailemaan auton ikkunasta.

Laitetaan tähän alle vielä yksi kuva, jonka otin kun olimme tutkimassa viimeisiä tiepistoja eteläisellä alueella. Aurinko värjää kauniisti myös hakkuuaukion.

Luin 1. vuosikurssin artikkelin ja koetin peilata siihen tämän vuotisia kokemuksiani.

Nyt ei meillä ollut edes mukana lumikenkiä eli vankkoja suksipuolueen kannattajia meistä kaikista on tullut. Tosin sen verran täytyy todeta, että jossakin tilanteessa lumikengät olisivat saattaneet kantaa paremmin. Tänä vuonna lumi oli huomattavasti pehmeämpää ja upottavampaa kuin vuosi sitten, mutta kyllä suksilla eteneminen on silti pääosin helpompaa ja nopeampaa kuin lumikengillä. Viime vuonna väitin, että ampumistilanteessa sukset täytyy ottaa pois, mutta todistettavasti tuo uskomus oli väärä. Ei muuta kuin rähmälleen hankeen sukset jalassa ja hyvin toimii!

Toinen aihe on tämä rihlakko vs. luodikko-kysymys. Edelleen rihlakon haulipiippu sai olla rauhassa. Pekan alkuviikon kokemusten mukaan se olisi ollut hyödyllinen leudolla kelillä, kun linnut lähtivät kiepistä. Joka tapauksessa hiihtäminen haulikko ampumavalmiina ei ole mahdollista muutamaa kymmentä metriä enempää. Toisaalta jos pääsee sellaiseen tilanteeseen, jossa varmasti tietää linnun olevan kiepissä, niin silloin haulikko on paikallaan… ellei sitten satu olemaan naarasteeriä, kuten meille kävi. Yhtenä aseeseen liittyvänä lisäoppina voi todeta, että etutukin hihnalenkkiin kiinnitettävät etujalat/ammuntatuet menivät tilaukseen. Tällöin voi eväitä kantaa vyölaukussa eikä tarvita reppua aseen jalustaksi. Harteita rasittaa enää vain ase.

Kolmantena aiheena täytyy vielä nostaa esiin latvalinnustuslajin fyysinen kovuus. Kun koko valoisan ajan eli 6-7 tuntia hiihtelee umpisessa, niin kyllä illalla varmasti tietää jotain tehneensä. Muutama kymmenen metriä hankalassa maastossa vie lihakset (lue lihasten tilat) täysin maitohapoille. Tämä vaatii tietenkin hyvää kerrospukeutumista, että rehkiessä ei tule liian hiki ja elpyessä ei liian kylmä. Ehkä käsien kanssa oli tänä vuonna eniten ongelmia. Hiihtäessä kyllä pärjää, mutta jos jotain täytyy tehdä ilman kintaita, vaikkapa vain esim. evästen syönti, niin kädet ovat täysin kohmeessa ja kestää taas kauan ennen kuin ne saa lämpimiksi.

Lopuksi on vielä todettava, että päällimmäisenä tietenkin omia muistoja jää kultaamaan tuo 1. metson saaminen. Sitä tammikuista aamua ja metson kohtaamista en helpolla unohda.

Kiitos taas koko porukalle hienosta reissusta. Laitoin kuvagalleriaan muutaman hassun kuvan reissusta. Samoin siirsin sinne viime vuotiset kuvat.

Tämä päivä kului taas kuntoilun merkeissä. Kiersimme Jannen kanssa uudelleen VS23:n. Matkalla törmäsimme muutamaan parveen tien varrella, mutta sama juttu kuin torstaina eli kaikki olivat naarasteeriä, joten Janne jätti ampumatta.

Kierroksella Jannen eteen oli tullut muutama lintu, mutta ei ampumismahdollisuuksia. Musta lintu oli karkonnut ennen kuin pääsi tähtäimeen ja kiepistä lähteneet olivat naaraita. Itse kiersin aikamoisen lenkin, josta suuri osa suolla umpisessa 29 asteen pakkasessa, johon vielä pieni viima toi oman lisämausteensa. Valitettavasti lintuja en päässyt näkemään.

Paluumatkalla ryhdyimme vielä riekkojahtiin paikassa, jossa pojat olivat eilen niitä nähneet. Me näimme jälkiä, mutta emme lintuja. Väsyneinä palasimme kämpille saunan lämmitykseen. Pojilla ei tänään ollut mitään tapahtumia VS20:llä. Saunan jälkeen kävimme Fjällgårdenissa pizzalla ja nyt on pakko ruveta pakkailemaan ja valmistautumaan huomiseen paluumatkaan.

Hieno retki takana ja uskomattomasti myös metsotavoite on saavutettu. Nyt täytyy odotuslistalle laittaa vielä pyy ja riekko, jotka kanalinnuista puuttuvat pehtoorin saalistilastoista. Ne unelmat jäävät tuleviin jahtikausiin.

Lumi lämmitti vielä mukavasti ukkometson ympärillä, kun se varovasti raotti aamulla silmiään. Se makasi kiepissä, johon oli illalla itsensä pudottanut. Lunta oli päällä yli 30 senttiä ja metsolla oli mukava ja lämmin olo. Sen teki mieli vielä jäädä makoilemaan paikoilleen, mutta vaistot käskivät yhä voimakkaammalla äänellä lähtemään liikkeelle. Vähän ärtyisenä se nosti itsenä pintaan parilla voimakkaalla siiven iskulla ja vielä pari siipien heilautusta ja se nousi pienen kuusen oksalle. Siinä istuessaan se totesi, että perhana, kun pakkanen on kiristynyt yön aikana tosi paljon. Varmaan yli 20 astetta pakkasta metso tuumaili. Olisinpa jäänyt vielä makoilemaan lämpöiseen koloon. Se katseli ympärilleen ja totesi, että ainakin otan tässä nyt vielä pienet tirsat. Ei tällainen pieni kuusi ole oikein sopiva paikka metsän kuningasmetsolle, mutta kukapa täällä erämaassa olisi katselemassa totesi metso, kun ummisti silmänsä ja nukahti.

Pehtoori hiihteli suon reunassa aamuhämärissä ja ihaili kaunista, lumista maisemaa. Hän lähti hiihtämään vanhaa latu-uraa suon poikki. Aukon puolessa välissä tuli äkisti pysähdys, kun suon laidalla näkyi tumma möykky. Pehtoori tiiraili kauan tuota ilmestystä ja mietti onko se lintu vai ei. Hän kaivoi esille etäisyysmittarin, jossa on myös kiikari ja zoomaili sillä. Matkaa oli n. 120 metriä. Tutkinnan jälkeen hän totesi, että lintu se taitaa olla. Saman tien varovasti makuuasentoon lumeen. Pehtoori laittoi kintaat hangelle ja kaivoi aseen selästä. Panos piti kaivaa vyöllä olevasta rasiasta ja latauksen jälkeen alkoi kiikarointi. Edelleenkään ei saanut selvää onko kyseessä teeri vai metso, mutta joka tapauksessa selvisi, että tuossa oli se kauan kaivattu musta kanalintu. Pehtoori asetteli aseen kintaiden päälle ja sai linnun tähtäimeen. Hän rauhoitteli itseään ja yritti tehdä kaiken oikein. Nyt ei saa hätäillä!

Kauniissa aamussa kajahti kimeä laukaus ja metsän kuningasmetson ei tarvinnut enää miettiä päivän askareita.

Pottuilun määrä on vakio! Näin totesi retkikunnan jäsen Pasi, kun hän järjettömän kovan päivän, saunan ja hyvän ruoan päälle istahti sohvalle viinilasi kädessään ja näki minun kaivavan tietokoneen esille ja aloitti… pottuilun. Jotenkin se tuntuu kuuluvan tämänkin seurueen luonteeseen. Hyvä niin.

Olimme Jannen kanssa illalla perillä yli tuhannen kilometrin ajamisen jälkeen. Kävimme saunassa ja iltapalan jälkeen eikun unta kaaliin. Kello herätti tänä aamuna paikallista aikaa kuudelta ja noin puoli kahdeksan aikaan lähdimme ajelemaan Jannen kanssa kohti aluetta No VS23. Tomi ja Pasi voittivat “arvonnassa” VS20 alueen, jossa jo kotiin lähtenyt Pekka oli nähnyt useampia metsoja. Heillä saaliina oli tänään yksi teeri Tomin ampumana, mutta sitä ei oikeasti lasketa.

Matkalla näimme Jannen kanssa useita teeriä. Ensimmäinen parvi oli naaraita, joten Janne ei päässyt hiipimisen ja ryöminnän jälkeen edes yrittämään. Toisessa parvessa oli näytillä uros, mutta Janne palasi hutilaukausta manaillen.

Teimme 6,5 tunnin kierroksen erämaassa ja olipa uskomattoman raskasta. Lumi on tosi höttöä ja suksi painuu aukeilla polveen saakka. Muutama sata metriä umpisessa syö kaikki voimat. Auraamatonta tien pohjaa pääsi siirtymään onneksi vähän helpommalla. Näimme päivän mittaan vielä muutamia lintuja, mutta emme päässeet ampumaan.

Lähtiessämme taukopaikalta näin n. 300 metrin päässä teeren syöksyvän kieppiin. Janne laittoi haulikon vireeseen ja lähestyimme paikkaa. Pääsimme hiihtämään alle kymmenen metrin päähän kieppireiästä, kun teeri lähti. Se oli siirtynyt lumen alla n. metrin päähän sisäänmenojäljistä ja nousi siitä lentoon. Jannen ase heilahti…. ja totesimme, että naarasteeri. Eli tämä päivä meni meiltä ilman saalista.

Väsyneinä, mutta onnellisina (have I heard this before?) odotamme uutta päivää!