Saxnäs 30.1.2009

2. metsästyspäivä toi seurueelle kaksi ukkometsoa ja yhden teeren. Pasi sankari pääsi ampumaan 5. minuutin välein kolme kertaa. Ensin teertä, joka jatkoi matkaansa. Sitten metso lähti edestä ja lensi puuhun Pasin taakse, josta hän pääsi ampumaan sen. Kun hän oli noutamassa ensimmäistä lintua, niin sankari bongasi toisen metson, jonka hän myös onnistui ampumaan. Elämänsä ensimmäiset metsot muuten, joten tuuria oli metsämiehellä kerrakseen. Lisäksi vielä Pekka ampui aamupäivällä yhden teeren, joten seurueen saalis oli varsin mallikas.

Illalla metsästyspäivän jälkeen oli saunan vuoro ja illalliseksi Pekka oli jo aamulla laittanut padassa hautumaan peuran paistin ja parin kyyhkysen rintafileet. Ne nautittiin yrtti-valkosipuliperunoiden kera ja kastikkeena paistiliemestä tehty kermainen peurakastike. Tilkka punaviiniä ruokajuomana ja taas oli metsämiehillä hyvä olo.

Huomenna mekin menemme Kruunun maille ja odotukset saaliin suhteen tietenkin edelleen korkealla. Joka tapauksessa retki on jo nyt ollut järjettömän hieno.

1 Kommentti

  1. Wow! Mahtavat metsot … kuva kertoi kaiken, onnittelut. Vielä kun blogin-pitäjä saisi varista ihmeellisemmän, niin hommahan alkaisi olla siinä … : )

Kommentointi on suljettu.

© 2017 Sipinrinne.com