Ensimmäiset muistikuvani eräilystä ovat vuodelta 1964, jolloin pääsin ensimmäiselle Tenon matkalle. Ne reissut jatkuivatkin sitten aikuisikään saakka Vaarin kanssa. Ylivoimaisesti kirkkaimpana muistona noilta ajoilta on säilynyt 10,5 kg:n lohi, jonka tartutin perhoon v. -73, kolmetoistavuotiaana pojankoltiaisena.
Teno jäi 80-luvusta lähtien sattumakäyntien varaan. Kalastus ja eräily oli muutenkin noina vuosina vähemmällä. Se rajoittui siihen, että Jurvassa kävimme heinätöiden jälkeen Altaalla heittelemässä haukea. Yhden vaelluksen myös teimme Jukan ja Merjan kanssa Lemmenjoelle v. -85.
Virvelikalastuksen ilon löysin uudelleen 90-luvun lopussa, kun rakensimme mökin Raippaluotoon. Ahventa ja haukea oli hauskaa ja antoisaa narrailla pitkän avovesikauden aikana. Myös vetouistelu kuului asiaan pari kertaa vuodessa.
Metsästys iskeytyi tajuntaan koiran hankinnan myötä ja eräily sai pitkästä aikaa ensimmäiset aidot metsäsuomalaisen pyynnin piirteet. Metsästyksestä on tullut minulle yllättävän tärkeä harrastus. Koen sen jollakin tavalla kansallisromanttisena lajina. Mies, haulikko ja koirat. Liikumme omalla ajallamme, omalla rytmillämme luonnosta ja metsästyksen jännityksestä nauttien.
Viimeisimpänä villityksenä on pyyntitapana tullut mukaan verkkokalastus. Se on laji, jota en aikaisemmin sulattanut ollenkaan. Raippaluodon mökilläkään meillä ei ollut ensimmäistäkään verkkoa. Rönnskäriin Vaari toi viime keväänä ensimmäisen verkon, jota satunnaisesti kesän mittaan uittelin ilman innostusta. Tänä syksynä sain sitten ensimmäiset siiat ja jopa meritaimenen ja tästäkin lajista on löytynyt aivan uusia piirteitä. Nyt on viikonloppuisin ollut omassa rannassa pari siikaverkkoa ja saaliina pari kolme siikaa kerrallaan. Tällaisena pienimuotoisena… ehkä tästäkin voi käyttää termiä “kansallisromanttisena” lajina, tämäkin muodostaa oman jännittävän lisänsä näihin pyyntimuotoihin.
Tämän artikkelin innoitti kirjoittamaan isänpäivänä käyty puhelinkeskustelu jmt:n kanssa. Siinä löysin itseni perustelemassa verkkokalastuksen jännittävyyttä Juhkulle! Havahduin itsekin huomaamaan nämä muutokset omassa eräilyharrastuksessa. Selkeästi tähän eräilyyn vaikuttaa myös tämä uusi luonnonläheinen asumismuoto. On helppo lähteä omasta rannasta viemään verkkoja tai käydä niitä kokemassa. Toivottavasti ensi syksynä pääsen myös metsästelemään kotimaastossa… ehkä sitten aloitan myös ansametsästyksen!
