Retkukunta kokoontui taas Huopanalle 15.11.2008 iltana. Jarmo oli lämmittänyt saunan… tai siis Jarmon oli pitänyt lämmittää sauna, mutta arvatkaapa miten siinä taas kävi. Talkoohengessä se sitten kuitenkin saatiin lämpimäksi ja makkaratkin kypsyivät kiukaalla maukkaiksi. Ilta sujui jälleen kerran erinomaisen hauskasti. Saunoimme, tarinoimme, soitimme suuta, lauloimme “Aikuinen nainen”-biisiä ja ennen kaikkea me pelasimme taas tietenkin koiraa. Ehkä ensi vuonna Tomikin oppii jo säännöt, joita Jarmo yritti laittaa väkisin uuteen kuosiin. Huonejako oli myös mennyt uusiksi etelän miesten toimesta ja nyt he saavat jännittää, että kutsutaanko enää mukaan. Mutta katsotaan miten he käyttäytyvät tämän vuoden aikana. Sanotaanko niin, että koeaika on joka tapauksessa nyt päällä.

Ja niin muuten sitten me kalastelimme sen 16. päivän. Keli oli aamupäivän lumisateinen, mutta pakkasasteita ei kuitenkaan haitaksi asti. Iltapäivällä keli vähän kirkastui, mutta rupesi myös pakastamaan. Vesi oli joessa ennätyskorkealla, joskaan se ei tuntunut kaloja häiritsevän. Kahdeksan miehen porukasta kalaa saivat noin puolet. Yhteensä mitattavana kävi 22 taimenta, alamittaiset huomioiden. Ei hullummin. Eniten kaloja koukutti Vesku, joka napsi niitä peräti 9 kappaletta. Valitettavasti itse kuuluin niihin, jotka eivät saaneet. Sain pidellä peräti neljää kalaa, mutta yksikään ei suostunut mitattavaksi asti. Kalaa siis joessa on. Hienointa oli se, että kaikki (!) saadut kalat olivat rasvaevällisiä eli luonnon kantaa. Se lupailee Huopanan kosken tulevaisuudelle hyvää.

Ensi vuonna jatketaan perinnettä…. ainakin osalla porukasta 😉

Muodostukoon tämä onnittelukertomus 5 eri osasta viiden vuosikymmenen kunniaksi.

Tarinan ensimmäiset sanat lausuttiin 28 vuotta sitten Sorsanpesän ravintelissa, jossa tapasin kaksi Ruotsiin lähtijää ja pääsin lyöttäytymään heidän mukaansa. Tuosta ainutlaatuisesta Tukholman ajasta ei dokumentteja juurikaan ole säilynyt, mutta kuten vaimo- ja lapsiparatkin ovat kuulleet, niin muistoja siitä on jäänyt sitäkin enemmän ja näitä kokemuksia olemme auliisti aina jossakin vaiheessa illanviettoja halunneet myös jakaa. Pysykööt nuo kultaiset muistot aina mielessämme.

Ruotsin kokemusten jälkilöylyissä päätimme lähteä eurooppaa kiertämään kuukaudeksi. Jarilla oli takana kahden viikon seurustelu ja siitähän matkatoveri sai kuulla koko matkan… tai ainakin sen osaa matkasta kun olimme puheväleissä 😉 Siellä saimme aikaan ehkä kovimman …ja turhimman riitamme. No ehkä sekin on kasvattanut meitä. Kiersimme eurooppaa, ensin Saksan kautta Ateenaan ja sieltä Italian kautta takaisin ylöspäin. Rahat loppuivat jossakin vaiheessa ja ajelimme eurooppaa ristiin ja rastiin yöjunilla, että saimme yösijan. Siitä retkestä saadaan kuitenkin linkki myös tähän hetkeen; Rooma oli yksi kohteista, jossa yövyimme pari yötä. Silloin emme juurikaan ruumiin ja sielun kulttuuria päässeet kokemaan, mutta tällä reissulla saataneen tuokin asia korjattua.

Itä-Ähtärin mökki muodostui ehkä kuitenkin perheittemme perinteisimmäksi paikaksi. Siellä on Juhannusyön tulilla jaettu risuja ja ruusuja antaumuksella. Siellä on kohdattu aurinkoa palvovia järvenneitoja, jotka ovat vastaanottaneet sankarikalastajat erittäin ”kirkkaalla katseella”. Siellä on kerrottu vitsejä, analysoitu luonteita ja se on ainoa paikka, jossa miehet ovat joutuneet (joskus tosi nopeastikin) antautumaan ja jättämään nuotion vartiomisen naisten vastuulle. Se on tietenkin paikka, jossa aina on syöty hyvin! Jatkukoot nämä Juhannustarinat vielä pitkään!

Yhteinen kalastusuramme alkoi 1988 Kuusamon Kitkalla. Kaikki näihin vuosiin liittyvät hienot muistot on dokumentoitu ja toivottavasti säilyvät pitkään myös jälkipolvien vaalittavana. Tätä kertomuksen osaa valaiskoon nämä kaksi perhoa, joilla molemmilla on ainutlaatuinen asema Kitkan ja Kuusingin tarinoissamme.
Kitka Special antoi sen ensimmäisen ja ainoan perhotaimenen Kitkalta. Kolmikiloinen taimen hyväksyi Jukan heittämän Kitka Specialin Talvitien mutkassa ja vieläpä kalakilpailussa. Aaro palveli meitä Ahvenperässä sen illan erittäin hyvin! Samainen Kitka Special on antanut Jukalle myös Kuusingin ennätystaimenen, josta Kuusingin päiväkirjasta löytyy merkintä ”Pystykallio 2.7.1998 klo 14.30 paino 4,1 kg ja pituus 73 cm”!
Sarvijaakko on tietenkin se toinen meidän perhoistamme, johon liittyy monta hienoa tarinaa. Olkoon se muistona kalakaverista, joka on antanut taimenia molemmille. Jos Kitka Special on se Jukan perho niin olkoon Sarvijaakko se Jarin perho.

Viides tarinan osa muodostuu hyvästä ruoasta. Se on aina ollut perheittemme yhteinen innostuksen lähde ja kohde. Aina kun on kohdattu, niin aina on syöty hyvin. Joskus ehkä myöskin juotu. Tätä perinnettä ei saa unohtaa täälläkään, joten tässä vaiheessa tarina päättyy kutsuun yhteiselle illalliselle Rooman pimenevään iltaan!

Onnea Jukka!

Tv,
Jari ja Kaija