En haluaisi kirjoittaa tätä muistokirjoitusta. Alla on edellinen artikkeli, jonka otsikkona komeilee Blackie 10 vuotta! Siinä vielä väitin Blackien kuntoa erinomaiseksi, joskin ehkä vanhan herran lonkkia vähän kolottaa. Se lonkkien kolotus olikin syövän oire. Blackien kunto ja jalat olivat pääsiäispyhien aikana huonontuneet aika paljon. Julia oli löytänyt niistä myös isot patit. Kävin heti tiistaina eläinlääkärillä kuvauttamassa jalat. Lääkäri tutki kuvia ja ei nähnyt niissä mitään erikoisen huolestuttavaa. Hän päätti lisäksi ottaa keuhkokuvan ja sen nähtyään lääkäriltä pääsi syvä huokaus ja voihkaisu. Niissä kuvissa oli varjostuma, mitä emme halunneet kuvassa näkyvän. Keuhkoissa näkyi n. tennispallon kokoinen etäispesäke. Lonkissa olevat kasvaimet olivat todennäköisesti kiinnittyneet lihakseen eivätkä siksi näkyneet luukuvissa.
Lääkäri ei pystynyt antamaan mitään ennustetta Blackielle. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että vielä ei ole mitään syytä tehdä lopettamispäätöstä. Hän antoi Blackielle kipulääkkeitä ja kehotti meitä seuraamaan tilannetta ja jos kunto huononisi, niin sitten on ratkaisujen aika. Vajaassa viikossa Blackien kunto sitten romahti… käsittämättömän nopeasti. Kirjoitin tuon alla olevan 10 vuotis-artikkelin vajaat pari viikkoa sitten! Silloin emme voineet kuvitellakaan, että voisimme menettää hänet näin nopeasti.
Sunnuntaiaamuna jouduimme tekemään sen saman raskaan päätöksen kuin Charlien kanssa puolitoista vuotta sitten. Viikonlopun aikana hän edelleen yritti olla pirteä ja haki jopa leluja heiteltäväksi. Liikkuminen oli kuitenkin tosi huonoa ja Blackien jalat eivät tahtoneet enää kantaa. Sunnuntaiaamuna oli selvää, että Blackie kärsii tuskia. Soitimme tytöille ja kerroimme tilanteen ja päätöksen. Julia ja Robin olivat Turussa eivätkä päässeet paikan päälle, mutta pääsiäisen aikana Julia oli jo aavistanut tilanteen ja jäähyväishalaukset ja suukot oli jätetty. Susku ja Teppo tulivat Drömmeniin sunnuntaipäiväksi. Alla olevat kuvat kertovat kaiken siitä molemminpuolisesta raskaasta jäähyväisten jätöstä.
Kun illalla jäimme neljästään kahden koiruuden kanssa, kävimme vielä kiertämässä tontin. Ylin kuvakin on tuolta kävelyltä. Blackie jätti jäähyväiset Drömmenin rannoille. Halasimme häntä ja itkimme suruamme. Blackie nuoli kyyneleemme pois. Hän asettui myös vapaaehtoisesti poseeraamaan, että saimme hänestä vielä viimeiset kuvat muistoihimme liitettäväksi.
Aamulla sain varattua meille eläinlääkäriajan ja kävelimme Blackien kanssa vastaanotolle. Siellä hän sai ensin rauhoittavan piikin ja jäimme huoneeseen kahdestaan. Niinkuin Flatkiss-kennelin kasvatin kuuluu tehdä niin Blackie jätti omat jäähyväisensä ja kiitoksensa minulle nuolemalla ja suukottelemalla naamani vielä viimeisen kerran. Sen jälkeen hän nukahti ja vaipui syvään uneen pää sylissäni. Silittelin Blackietä ja kertoilin tarinoita hienoilta retkiltämme. Blackie nukkui rauhallisesti… ja saattoipa vähän kuorsaten vastatakin jutuilleni, kun lääkäri tuli ja antoi lopullisen pistoksen. Blackie, elämämme koira, siirtyi rauhallisesti koirien taivaaseen. Charlie ja muut kaverit siellä häntä varmasti olivat vastassa.
Blackie tuli meille kesällä 2004. Hän oli tyttöjen syntymän jälkeen perheemme ensimmäinen koira. Opiskeluaikana meillä Kaijan kanssa oli kaksikin Cavalier King Charlesin spanielia, joista ensimmäinen, Oliver, kuoli jo 11 kuukautisena. Caesarista jouduimme luopumaan, kun Suskulla oli vauvana iho-oireita ja niiden luultiin johtuvan koirasta. Caesar sai kuitenkin hyvän kodin Kaijan kotoa. Kun palasin reissuhommista takaisin Vaasaan niin suosuin lopulta koiran hankintaan. Blackien ottamista suunniteltiin huolella ja harkittiin eri rotuvaihtoehtoja. Jotenkin sitten ihastuimme tähän sileäkarvaiseen noutajaan, koirarotujen Peter Paniin, joka on aina valmis uuteen leikkiin ja seikkailuun. Blackie tuli meille Flatkiss kennelistä. Kiitos vielä Chrisselle, jolta olemme saaneet hankkia kaksi hienoa koiraa. Olemme saaneet kaikissa asioissa sinulta tukea, niin käytännön asioissa kuin henkisestikin!
Olen neljän naisen kasvattama mies eli äitini, vaimoni ja kahden tyttären. Tästä syystä oli helppo valita, että meille tulee uroskoira. Sain uudenlaisen juttelukaverin. Blackien kanssa menimme mökille saunomaan ja siellä saunan lauteilla saimme puhua toisillemme kuin mies miehelle! Hän jaksoi valittamatta kuunnella kaikki kalastusjuttuni ja katsoa vain ihaillen silmiin ja sopivalla kohdalla nyökäten vahvistaa kertomustani. Blackie teki minusta myös metsästäjän, josta kirjoitin joskus tarinankin. Sen jälkeen olemme tehneet hienoja retkiä ja viettäneet yhdessä uskomattoman upeita hetkiä luonnossa metsästäen ja kalastaen. Hän on rakastanut merta ja kalastusta. Sitkeästi hän on seissyt veden rajassa ja tuijottanut mereen. Poiminut sieltä välillä jopa sukeltaen kiviä ja yrittänyt saalistaa kaloja. Herkeämättä hän tuijotti vavan kärkeä, kun olin heittelemässä. Hän tiesi vavan kärjestä, koska kala oli kiinni ja hän ei tahtonut millään ymmärtää, että miksi ne hauet pitää heittää pois.
Blackie osasi myös puhua! Uskomattomia olivat ne vastaanotot, kun tulimme töistä kotiin. Hän oikeasti jutteli uristen, vinkuen, mörähdellen ja uskon, että jonain päivänä sieltä olisi vielä tullut selvää suomeakin! Suurin ongelma ymmärrettävissä sanoissa oli, että hänellä piti aina olla jokin leikku suussa ennen kuin hän pystyi tulemaan tervehtimään. Sen saatuaan hän pyöri ympäri ja jutteli ja jutteli ja jutteli. Hän kertoi kaikki päivän tärkeät tapahtumat ja ehkä vähän moitti meitä, jos olimme olleet liian kauan poissa.
Blackie on toiminut myös kasvattajana kahdelle koiralle. Hän käytännössä yksin kantoi vastuun Charlien kasvattamisesta ja nyt hän vielä joutui ottamaan yhden koulutettavan, kun Luca tuli taloon. Tuo työ jäi kyllä valitettavasti kesken. Teppo totesi eilen, että kyllä Lucalla on nyt ehkä vähän liian isot saappaat täytettäväksi. Mutta kärsivällisesti, isällisesti ja tilaa antaen Blackie hoiti myös nämä kasvattajan velvollisuudet!
Blackie on saanut elää hienon elämän. Hän oli meidän elämämme koira. Hän on antanut meille uskomattoman paljon, jota mitkään sanat ja tarinat eivät riitä kertomaan. Hän on muuttanut meitä ja vaikuttanut meihin monella hyvällä tavalla. En voi muuta kuin näiden kyynelten seasta syvästi kiittää, kiittää ja kiittää. Hyvästi Blackie, uljas musta!
