Kategoria: Replot (sivu 4 / 10)

Ote mökkipäiväkirjasta 6.5.2006

Ehkä käsittämättömin kevätpäivä Replotissa ever! Meri pläkänä koko päivän, ei pilvenhattaraa, lämpötila n. 20 astetta.

Aamulla teimme parin tunnin lenkin rantoja kierrellen Kivelälle ja sieltä metsiä pitkin takaisin. Pimiä sain uiskennella sulapaikoissa ja Pehtoori kuvasi ahkerasti sekä koiraa että kymmeniä lintuja, joita bongattiin rantavesissä. Kyyhkypariskunta oli lahden perällä ja kaksi teertä hätyytettiin lentoon metsäosuudella. Ensimmäisestä sain jopa kuvankin. Toivottavasti sen tarkkuus on riittävä.

Päivänohjelmaan kuului vähän Formulan aika-ajoja ja puiden tekoa. Illan suussa sai todeta, että jäät olivat mustuneet ja sulaneet paikoilleen eli meri on auki!

Illalla kävimme Tummahkon kalakaverin kanssa vähän soutelemassa ja haukimettällä ja saimme jopa saaliiksi omasta lahdesta 4 kg:n hauen. Avovesikausi on avattu!

Päivän päätteeksi vielä saunomista ja grillausta ja vielä ennen nukkumaan menoa oopperan kuuntelua punaviinin kera. On tämä kurjaa! Hyvää yötä!

Iltarusko aika alkaa

Vappuaaton iltarusko Replotissa Yllä kuva iltaruskosta Replotissa tai oikeastaan jo yöruskosta. Nyt se taivaanrannan värivaihteluiden seurantakausi taas alkaa eli auringonlaskuja saa katsella muutaman kuukauden mökin terassilta. Syyskuun tietämillä aurinko laskee jo metsän taakse ja ei värjää taivasta meren päältä enää niin voimakkaasti. Kuvia erilaisista ja erivärisistä Replotin auringonlaskuista on koneella jo miljoona, mutta aina vain siitä näköjään jaksaa innostua.

Jotenkin se mökillä menee talvikaudet tulehen tuijotellen ja keväällä niskan asento pitää kääntää merelle. Siinä kait ne kaksi ikuista elementtiä, jotka muodostavat sen aina uutta ohjelmaa tarjoavan näytelmän. Siinä ehkä myös syy miksi sitä TV:tä ei mökillä tule katsottua. Tuli ja vesi muodostavat parhaan mahdollisen ohjelman. Ja ne tulevat aina parhaaseen katseluaikaan… eli silloin kuin haluat.

Kevät saapuu Replottiin

Västäräkin pyrstö heiluu terhakkaasti ylös ja alas. Se on selvästi jo rakentelemassa kesäasuntoa. Pikkulintujen viserrys on välillä huumaavan kaunista konserttia. Merellä näkyy lokkeja, variksia, joutsenia ja sorsalintuja. Myös ensimmäiset kurjet kertovat huudollaan, että paikalla ollaan. Meri on mökin kohdalta vielä kauttaaltaan jääpeitteen alla. Vain pohjoisaukon virtapaikka on pystynyt kuluttamaan jään pois ja sinne sulapaikkaan linnut kerääntyvät vaihtamaan talven kuulumisia. Lämpöasteita on n. 15, lähes tyyntä ja vain ohut pilviverho rajoittaa ilta-auringon lämpöä. Tällaista on Pehtoorin elämä parhaimmillaan. Jo vain kelpaa täällä ottaa kevään juhlaa vastaan.

Lumitilanne Replotissa 2.4.2006

Lumitilanne Replotissa Kävime Kaijan kanssa tekemässä lumityöt Replotissa ja sitä lunta todella riitti. No nyt ovat käytävät auki ja kevät saa tulla.

Pitkä viikonloppu Replotissa

Pilkille
Pidimme perjantain hiihtolomaa ja pääsimme jo torstai-illalla Replottiin. Kelit olivat koko ajan aurinkoiset, mutta jäätävä tuuli idästä puhalteli aina iltapäivästä alkaen. Aamuisin oli lähes tyyntä.

Torstaina oli tarjolla saunaa ja paistettua kuhaa salaatin kera. Perjantai kului vähän työhommia tehden ja muuten lähes laiskotellen. Lauantaina pääsimme sentään pilkillä käymään. Ja nyt lopulta löytyi Revofjärdeniltä reikä, josta Pehtoorikin sai ahvenia. Ei tosin kovin montaa, mutta paistikalat kuitenkin. Pyörimme samoilla paikoilla kuin aikaisemminkin ja nyt sain yhden sattuma ahvenen melkein heti tullessa. Kun olimme jo poislähdössä niin kävin kokeilemassa yhtä vanhaa reikää tasurilla ja siitä sain minuutissa neljä komeaa ahventa. Sen jälkeen syönti taas nollaan. Eli opetusta jälleen kalastushommiin; jos Revolta aikoo jotain saada niin sitkeyttä ja kärsivällisyyttä vaaditaan.

Lauantai-illaksi Pehtoori ja Pimiä jäivät kahdestaan Replotin pimeyteen ja kurjuuteen. Iltapalaksi oli tarjolla tuoretta ahventa. Sunnuntaina puiden tekoa ja pitkä kävelylenkki metsässä.

Vanhemmat jutut Uudemmat jutut

© 2024 Sipinrinne.com