13.6. – 17.6.01 (Jukka, Juhku, Aulis, Jari)

Jo toista kertaa Provinssin kanssa päällekkäin kamppaileva vuoden kohokohta. Perinteestä poiketen Juhku saapui laavule yksin auringon saattelemana puoli seitsemän aikaan illalla. Aulis oli viety Kiutakönkäälle hetkeä aikaisemmin.

Rakas laavu köllötti kutsuvana paikallaan ja siivouksen ja vesireissun jälkeen oli aikaa aloittaa kalavehkeiden ottikuntoon laitto, bisse, pari hörppyä Jekkua ja kalalle.

Perhot näyttäytyivät Kuusingin kaloille Takalammin puronsuulta Pystykalliolle. Sekunnin tarkkaan ajoitettu keskiyön lasku ei kuitenkaan antanut Pystykallion Sarvijaakkoon taimenta.

Juhku palasi kalalta yhden maissa ja suorastaan hekumallisten mahtavien tervetuliaisten saattelemana riisui kamansa laavun seinälle roikkumaan. Yhtä kaikki Jari ja Jukka olivat saapuneet. Rommia kulaus.

Kolmen aikoihin Juhku ja Jukka sulkivat silmäverhonsa Jarin uhmatessa kalastupaineiden aiheuttamaa stressiä. Vaikka toisaalta sitä Jyväskyläläistä yksinhuoltajaäitiä ei varmasti haittaa Jarin kalaanmeno, eihän?
-jmt (Juhku)

14.6.2001
Heräilimme 10.30 aikoihin ja perinteisten menojen jälkeen kalalle; Jukka Pystykalliolle ja Juhku ja Jari ylävirtaan filmaamaan. Ei isompia tapahtumia, Juhkulle yksi täysmittainen harjus.

Illalla saimme kalastaa kolmeen mieheen Pystykallion koko illan ja alkuyön. Valitettavasti ei mitään tapahtumia. (Jari)

15.6.2001
Päätimme pitkästä aikaa viettää päiväkalastuksen Takkupyörteellä. Taimenista ei vieläkään mitään havaintoa, mutta Jarille 3 harjusta ja Jukalle 1. Niistä on nyt porisemassa harjuskeitto. Aaro paikalle ja perhovehkeitä ei mukana vaikka ensimmäistä kertaa Aarolla hyviä perhoja. Jukka otti yhden lainalle 1 fileen puoliskoa vastaan. Saas nähdä kuinka käy.

Ei tarvinnut fileitä jaella. Aulis saapui paikalle rättiväsyneenä ja läpimärkänä n. 40 km päivätaival takana n. klo 20.00. (Jari)

16.6.2001
Aamulla teimme pienet puutalkoot ja puuvarasto lähes täynnä ilman konesahaa. Juhku ja Jari kävivät Hevonperseessä tutkimusmatkalla. Aukku liittyi seuraan Särkisuoralla. Istuskelimme parkkipaikalla Aaron kanssa Kerttua odotellen ja maailmaa parantaen. Aaro klo 17.00 kotimatkalle ja me lähdimme laavulle ruoan tekoon. (Jari)

Auliksen vaellus:

13.6.2001
Noin klo 16.00 jmt jätti at:n Kiutakönkäälle rinkkoineen ja kameroineen. Tämän keskiviikon illan aikana at patikoi n. 7-8 km matkan , eli Ansakämpästä seuraavalle leiriytymisalueelle. Tähänastinen reitti oli helppokulkuista Karhunkierroksen polkua. Leirintäpaikassa oli kohtuullisen paljon muutakin patikoijaa. Fyysinen rasitus ei ole haitannut, mutta muu tuska kylläkin.

14.6.2001
Aamiainen ja aamutoimet kauniina aamuna ja kauniissa ympäristössä – hiekka, hiekkaa. Matka jatkuu noin kilometrin veran Karhunkierroksen reittiä, kohti Jussin kämppää. Sitten jokivartta myöten, jossa välillä on polku ja sitten taas ei. Parin Oulangan mutkaa piti oikaista ns. suorinta reittiä. Matkan varrella oli mukava laavu kauniilla hiekkaniemellä. Matka jatkui silti eteenpäin. Välillä oli myuös yksityinen saunamökki, yksityisen kalastuskunnan alueella. Jälleen piti oikaista yksi iso Oulangan mutka. Sitten taas aivan jokivartta myöten. Honkaniemi taas vuorostaan ohitettiin oikaisemalla. Puhti alkoi olla vähissä, mutta Alaniemen laavu armahti maallista vaeltajaa. Ruuan laitto Alaniemessä palautti taas uskon vaeltajaan. Paikalle saapui myös kolme nuorta kaveria kehä ykkösen tienoilta. Iltakahvin aikaan kävi Alaniemessä myös 18 melontaretkellä olevaan ulkomaalaisturistia. No Alaniemeen olisi mahtunut majoittumaan vaikka futisjoukkue. Teltta pystyyn – ja unten maille.

15.6.2001
Aamulla n. klo 9:00 ylös ja aamiaista laittamaan. Tukevan aamiaisen jälkeen rinkka taas kuntoon ja liikkeelle. Alaniemestä lähdettäeässä oli tarkoitus jatkaa matkaa aivan jokivartta myöten – ja niin tapahtuikin. Hiekkaa, hiekkaa ja taas hiekkaa. Jäkälämutkassa oli erityisen hienot näkymät. Noin klo 14:00 tuli sitten odotettu ongelma vastaan eli Kitkajoki. Ei muuta, kuin odottelemaan onneaan. Noin tunnin päivätirsojen jälkeen se tuuri näyttäytyikin, eli ”Kitkan safarin” kumivene puksutti Kitkajokea myöten tyhjillään kohti Oulankaa. Ystävällinen kippari auttoi taapertajan Kitkajoen yli. Kitkan ja Oulangan haarassa kohtasi kaamea näky – kuin armeija olisi paikalla ryypännyt. Pulloja oli hirvittävä määrä – osa rikkoutuneina! Kaiken tämän oli silti saanut aikaan vain ilmeisesti yksi mies. Kyseinen sankari taisi olla teltassaan sammuneena.

No niin sitten vain taas rinkka selkään ja metsäautotietä myöten kohti Saunavaaraa. Matka Oulangalta Saunavaaran monttuun lienee n. 6 km. Pari tuntia myöhemmin ylitettiinkin jo Kuusinki riippusiltaa myöten. Voimat olivat sen verran vähissä, että täytyi laittaa ruoka Koivumutkien yläpuolella olevalla laavulla. Alkoi sadella, joten oli aikaa keitellä vielä myös kahvia. Paikalle saapui myös ryhmä ”alkuasukkaita” sateen pitoon. Kumpparit jalkaan, sadesuoja rinkkaan ja menoksi – suuntana Sipinrinne ja mielessä hyvä harjuskeitto”

Sipinrinteessä noin. klo 20.00
AT. (Aulis)

17.6.2001 klo 8.40
Herätys oli klo 7.00 ja edessä aamupala ja leirin purku. Illalla olimme Pystykalliolla, jossa saimme olla omalla porukalla. Jarilla yksi Taimenen karkuutus ja 1. Taimenen pintakäynti. Ylävirrasta saimme kaksi harjusta iltapalaksi, jotka savustimme hiilloksella. Juhku laittoi tilaukseen 10” 3:n vavan.

Elokuussa nähdään. (Jari)

* * *

3.8.-9.8.2001 (Jukka, Jari)

3.8.2001 klo 01.10
No niin nähtiin. Leiri pystyssä ja kaikki hyvin. Aarolle täytyy antaa pienet nuhtelut tavaroiden sijoittelusta. (3.8.2001 klo 19.40 selvisi, että L.M. & co oli ollut täällä ja palaute täytyy antaa heille Aaron kautta: Puut poltettu, pressut levällään laavun takana, kattilat, padat, pakit, sangot ulkona… Käydä saa Aaron kanssa, mutta jälkensä täytyy hoitaa kuntoon!) (Jari)

3.8.2001 klo 19.40
Päivällinen syöty ja olo mainio (sisäfilepihvi, valkosipuliperunat, kantarellikastike punaviinin kera) ja jumankauta Jukka kaivoi esiin pullon (tosi pienen) hienoa konjakkia… täytyy jatkaa nauttimista. Yritetään päästä illaksi Pystykalliolle.

Huojuimme Pystykalliolle yhdeksän jälkeen ja siellä vanhat tutut Osmo ja Eki. Heidän kanssaan ilta sujui rattoisasti. Kalaa ei saatu, mutta hieno ilta ja yö, joka oli tosi kylmä. Leirillä takaisin klo 02.15. (Jari)

4.8.2001 klo 19.20
Makkarakeittokin voi maistua hyvältä! Olimme alajuoksulla, Jukka kävi Paljakanlampareella asti. Jari aloitti niskalta ja siirtyi alaspäin. Pystykalliota kalastaessa suvannossa oikeassa reunassa n. 4-5 kg:n kala kävi hyppimässä kaatuneitten koivujen kohdalla. Siirryin sinne ja vaihdoin pintabomberin. Kala kävi heti pyörähtämässä perhon kohdalla, mutta ei kelvannut. Toinen heitto ja taas kävi pyörähdys. Sama reagtio Europa 12:sta. Siirryin ylöspäin saadakseni paremmin heittotilaa ja vahingossa löysin reitin suvannon keskellä olevalle särkälle. Siellä tehtyyn heittoon kala vielä pyörähti sinihäkiläisen perhon perässä, mutta nytkin ilman tulosta. Kivaa oli! (Jari)

6.8.2001 klo 03.00
Sovittiin Ekin kanssa illaksi treffit Pystykalliolle. Eki toisi sahan ja me kirves. Tietenkin Eki toi molemmat – eihän etelän miehiin voisi luottaa. Paikalla olevat myös Osmo ja Jussi Kela. Myöhemmin paikalle ilmestyi myös joku loop-mannekiini. Keli oli täydellinen, mutta miehiä auttamatta liikaa. Jari kollasi Sipinniskan ennen Pystykalliota – tyhjää. Ensimmäisen laskunsa jälkeen Jukka ajatteli hyödyntää odotusaikaa Hanhivirrassa. Ja kannattihan tuo. 2,5 kg pilkkopimeässä, yksin ja hienoa oli. Kun kalaa oltiin tuomassa näytille Pystykallion tulille niin miehetpä olivat seuraamassa kivisärkillä, kun Jari väsytteli ”kukkakepillään” kalaa joessa. Yritti nuukana miehenä ensin koukata yksin, mutta onneksi Jukka osui paikalle.

”Perkeleen etelänmiehet – ensin ne tuo äänisahan erämaahan etten saa nukutuksi ja sitten ne vielä vie kalatkin”, naureskeli Eki.

Kalat perattiin meille sopiviksi annospaloiksi odottelemaan rauhoitusaikaa. No kalaahan oli tietysti pirusti liikaa – 5,5 kg. Jari kiikutti fileet kiireessä Osmolle Pystykalliolle, joka sitten lupautuikin toimittamaan ne pakastimeen – haetaan torstaina.

PS. Molemma kalat tulivat Sarvijaakolla!! (Jukka)

6.8.2001 23.15
Ja tuhannen päissään. Uskomattoman hieno päivä ja ilta. Aamupalan jälkeen lähdimme ylöspäin kaljanhaku reissulle. Jari kalasti Sipinlampareen yläpuolen asukin paikat ja tietysti Takalammen puronsuun. Jukka oli koekalastamassa Pikku- ja IsoVihtamutkien välistä suoraa. Sieltä siirryimme Chevyllä leirintäalueelle, josta yritimme ostaa olutta, mutta eipä ollut ulosmyyntilupaa. Jukka rupesi tulkkaamaan kolmen miehen saksalaisporukalle leiripaikkaa ja kalapaikkoja ja Jari meni juttelemaan paikan omistajan, Matin kanssa ja hetken keskustelun jälkeen saimme lohikeittoa ja jälkiruoaksi kahvia ja kotijuustoa sekä lupauksen, että ehkä se …..juttukin järjestyy. (Jari)

Kurja juttu. Täydellinen kalakeli (sadetta ja pimeää) täytyy nyt kuluttaa leirissä syöden hiillosperunoita valkosipulilla ja tillillä ja tietysti loimutaimenta. Juomina valkoviiniä ja ruotsalainen akvavit. Niin – jahka pääsimme tulkin hommista niin ahneina siirryimme tietysti kalalle. Jukka Pystykalliolle, ei mitään. Jari Hanhiniskaan, kymmenen taimenta, ei mitään. Kauniita kaloja erilaisissa muodostelmissa, mutta kukaan ei halunnut erehtyä mihinkään perhoon. Kuitenkin puusta seurattuna tosi kivaa. Nyt nautiskellaan ja pidetään tulia jotka näkyvät ainakin Posiolle. (Jukka)

8.8.2001 klo 03.15
Taas on aamuyö. Tulet näkyvät Posiolle ja päivällä tehty taimensoppa lämpiää loisteella. Nukuttiin mahtavat 10 tuntia ja oltiin valmiita rauhoituspäivän hommiin. Eli tehtiin puita ja siivottiin markkeja. Vessa tuli siivottua jo eilen. Vielä ennen lämmintä suihkua kipaistiin Hanhiniskalle katsomaan tilannetta. Ja tilannehan oli päällä – mies mato-ongella rauhoituspäivänä, hyi, hyi. Niskalta löytyi vielä eilisestä parvesta 4 kalaa – vai olivatkohan uusia?

Tehtiin päivälliseksi taimensoppaa, joka tietysti oli raaka-aineista johtuen hyvää. Juuri kun teimme lähtöä joelle niin Aaro ilmestyi paikalle päivää liian aikaisin. Pikajutut vaihdettiin ja sovittiin treffit Pystykalliolle.

Pystykalliolla tietysti normaali miehitys l. Eki ja Osmo. Kalan tappamisen aloitti Osmo n. 00.15/3,5 kg. Jukan vuoro seuraavaksi. Sopivan pimeää ja kaloja liikkeellä. Alakallion alta 00.50 taimen 4,3 kg. Tosi mahtavaa.

Nyt nautiskelen rommin ja odottelen Jarin ja Aaron tuoreimmat kuulumiset joelta. Kello on 03.40. (Jukka)

9.8.2001 kl 07.45
Kaikki hyvin ja kotiinlähtö edessä. Kuusingille ja Sipinrinteelle kiitos hienosta viikosta. (Jari)

* * *

30.8.-2.9.2001
Mukana Mara, Tiina, Julia, Jari

Telatien pojat kuumetaudissa ja piti tehdä nopea varasuunnitelma. Mara ja Tiina innostuivat lähtemään mukaan. Hieno retki Kuusamon syksyssä. Mara sai komean harrin (46 cm) Sipinlampareen yläpäästä. Hurja määrä taimenia (9 kpl yhtäaikaa) Hanhiniskalla. Eivät ymmärtäneet hyvän päälle.

Vesi oli tosi matalalla ja pääsimme kahlaamaan Pystykalliolta Hanhisuvannon särkille jossa narrailimme harreja onnistuneesti ja Taimenia vähemmän onnistuneesti.

Reissu tuli taas tehtyä. (Jari)