30.5. – 3.6.2002 (Juha-Matti, Aulis, Jari, Nestori)

Saavuimme laavulle perjantai-illalla n. klo 22.30… ja on poka mukavaa…

JMT:n kanssa olimme Pystykalliolla avauksessa 1.6.2002 klo 00.01. Eikä ketään muita paikalla. Taimenet hukassa, pari harria kiinni, mutta ei vielä soppavärkkiä. Nyt on lauantai klo 13.15 ja lähdemme testailemaan 10/3:ia. (Jari)

1.6.2002
Aaro tuli iltapäivällä ja jäi paistamaan nakkeja ja ottamaan tirsat kun Juhku ja Jari kalalle ja Aukku valokuvailemaan. Lopulta monien kokeilujen jälkeen harreja löytyi Sipinlampareen saaren alapuolelta. Jarilla otti superpupaan iso ”harri” kiinni ja hetken J väsytteli elämänsä harria. Kala kuitenkin osoittautui yli 50 cm tummaksi taimeneksi. Hetken porukalla aprikoitiin, että otetaanko keittokalaksi, mutta sitten valokuvien jälkeen hieman haikein mielin kala laskettiin taikaisin ja toivotettiin tervetulleeksi Paanajärvessä käynnin jälkeen.

Illalla Pystykalliolla ilman tapahtumia. (Jari)

2.6.2002
Nukkumaan siirryimme vasta 04.00, joten aamulla taas vähän nukutti. Runsaan aamiaisen jälkeen lähdimme Takkupyörteelle josta saimme kolme harria keittokalaksi. Oli muuten hyvä keitto.

Nyt on klo 21.20 ja vielä reissu edessä Pystykalliolle. Aamulla kotiin. (Jari)

  • * *

2.7.-8.7.2002 with Jukka & Jari

15 vuotis taiteilijajuhla Kuusamossa alkoi. Aamulla lähdimme klo 06.00 liikkeelle ja NOIN 7.30 olimme yhteyspisteessä Kaustisilla. Perillä Sipinrinteessä klo 15.30. Matkalla tavattiin Matti, Esa ja Jussi Limingan Shellillä ja Vuotungissa poikkesimme Kerttua moikkaamassa. Aaro oli menossa Osmon kanssa Tenoa kohti (kuten myös M&E&J).

Klo 18.00 loppuu rauhoitus ja taiteilijat suunnistavat kohti Pystykalliota. (Jari)

3.8.2002
Päivällä sateli vettä oikein mukavasti, mutta kalat eivät ymmärtäneet, että oli Sarvijaakkokeli. Olimme yläjuoksulla koluten paikat Särkisuoralle saakka. Paluumatkalla toimme loput tavarat ja sahan autolta. Illallisena perinteiseen tapaan pihviä, valkosipuliperunoita ja sipuli-sienimuhennosta. Ruoan teon ja ruokailun aikana nautimme erilaisia viljavalmisteita kohtuullisesti. Illaksi keli valitettavasti kirkastui taas ja Pystykallion kalastus tapahtui kirkkaissa merkeissä. 1. iltana siellä oli jopa ruuhkaa ja ”M” taas ronkki vastarannalta joka väliin. 2. iltana saimme olla rauhassa. (Jari)

4.8.2002
Aamiainen syöty ja suunnitelmissa Takkupyörteelle teputtelu. Keli aurinkoinen ja tuulinen.

JL: Jukka sai mittaharrin Veneensärkemäkoskesta. Takkupyörre oli tyhjä. Illalla Jari tuli niskan kautta Pystykalliolle harjuksen kanssa. (niskalta Europa12). Ja päivällä nähty taimen mosautti virrassa kerran, ei muita havaintoja. Iltapalaksi kuitenkin pari harria. (Jari)

5.7.2002
Puusouvin lopputulosta Herätys klo 11.00 ja edessä puusouvi. Kolme tuntia ahkeraa työntekoa ja puuvarasto täynnä + vähän ekstraa syksyn kahta reissua varten. Uskomaton helle! Lämpötila 30 C ja ilmankosteus hurja. Turkkilainen sää. Tästä näyttää tulevan alushousupäivä. Illalla täytyy yrittää kalalle. Nyt on maha täynnä hernerokasta ja taitaa olla tirsojen aika.

Tirsojen jälkeen saimme kuningasajatuksen lähteä leirintäalueelle ja saunaan. Menimme vanhaa reittiä suoraan tielle ja pienten hapuilujen jälkeen osuimme suonreunaan 5 m tarkkuudella. Tutustuimme asiallisesti isäntäväkeen ja kioskin valokuviin ja saunoimme ja uimme miehekkäästi. Olipa hieno juttu. Paluumatkan kalastelimme ilman tapahtumia. (Jari)

6.7.2002
Heräsimme sateenropinaan joka kuitenkin pian vaihtui auringonpaisteeksi. Ahkeraa kalastusta välillä Niska-Veneensärkemäkoski ja ainut tapahtuma vähän yli 30 cm harri Pystykalliolta. Jari tutki Pystykallion salat vastarannalta. Toivottavasti siitä on edes tulevaisuudessa jotain hyötyä. (Jari)

7.7.2002
Paljakan koski klo 12.50 suunnistimme kohti Venäjän rajaa ja tutkimme kuuluisat kalapaikat; Saunasuvanto, Koivumutkat, Siltamonttu ja vyöhyke. Nytpä sekin tuli nähtyä. Noin 6 h reissu ja mukavaa oli. Nyt on klo 21.30 ja ehkä reissu vielä Pystykalliolle ja aamulla kotiin. Syksyllä kaksi eri puunpolttoreissua; Telatiet elokuun lopussa ja Lehtivat syyskuun alussa. Jukalle nootti: Kirjaa päiväkirjaan kunkin päivän tapahtumat, Kiitos. (Jari)

  • * *

29.8.2002-1.9.2002 Merja, Jukka, Hilkka ja Teija

Aamulla lähtö Ähtäristä piti tapahtua klo 8.00 mutta Jani sairastui ja Villekin päätti sitten jäädä Janin kanssa mummolaan. Hoiskossa sitten treffasimme Hilkan ja matka kohti Kuusamoa saattoi alkaa. Hilkka ja Teija oli kovin otettuja, kun Jukka ja Merja kutsuivat meidät mukaan. Kuusamon keskustassa poikkesimme syömässä ja ”tankkaamassa”. Kertun ja Aaron luona poikkesimme kahvilla. Perillä Sipinrinteessä olimme 19.15 ja leirin pystytys alkoi. Nyt on kamat levitelty ja illasta nauttiminen saa alkaa. Istuskelimme nuotiolla ja turisimme niitä näitä. Vähän oli mielet haikeana, kun Jani ja Ville eivät olleet mukana. Yhdentoista aikoihin olimme jo valmiit yöpuulle. Jukka tuumasi, ettei täällä näin aikaisin ole menty nukkumaan vaan kovastipa ”kuului” uni maistuvan Jukallekin hetken kuluttua. Yöllä sateli hieman. (Teija)

30.8.2002
Aamulla heräsimme 9.20 ja aamiaista nautiskellessamme alkoi aurinko paistaa. Lempeä tuuli puhalteli. Kaksi poroa tuli ihmettelemään aivan laavun lähelle. Aamiaisen jälkeen lähdimme kiipeämään Iso-Paljakan huipulle. Maisemat olivat upeat. Karhuja ei näkynyt. Yksi karhunpenkoma ampiaisen pesä, jossa vielä muutama oli vielä hengissa ja sammaleikossa näkyi tassun jälki sentään. Iltapäivällä olimme joella katselemassa, kun Jukka kalasteli. Sitten alkoi satamaan ja palasimme takaisin laavulle. Teimme tulet ja Hilkka ja Merja ryhtyivät vuolemaaan. Jännittyneinä odottelimme kokkia joelta, että saammeko kalakeittoa vai emme. Emme sitten saaneet, oli tyytyminen Italian-pataan. Aaro tuli yökylään ja miehet lähtivät illalla joelle. Vettä satoi, Hilkka jatkoi vuolemista. Pian oli Villelle, Janille ja Teijalle lusikat valmiina. Pimeässä Hilkka nyppi lastuja maasta, kun isäntä oli sitä mieltä, ettei niitä saa levitellä ympäriinsä. Miehet palasivat joelta ilman kaloja. Istuskelimme vielä nuotiolla ja paistoimme makkaraa (varma saalis). Me naiset kömmimme aikaisemmin makuupusseihin. Juuri kun tyyny oli hyvin, pöllähti savua laavuun. Ei muuta ku yskien ulos. Tuli kyllä mieleen, että ohjasikohan Jukka ja Aaro tahallaan savun laavun, että me naiset säilyisimme edelleen hehkeinä. Eikös savustettu liha säily paremmin? Yöllä uni maittoi. (Teija)

31.8.2002
Aamulla heräsimme taasen yhdeksän aikoihin. Ilma oli pilvipoutainen. Herkullisen aamiaisen jälkeen istuskelimme (kuinka ollakkaan) nuotiolla ja kuuntelimme Aaron juttuja. Pian miehet sitten lähtivätkin taasen kalaan. Me naiset lähdimme patikoimaan Lohipyörteen laavulle. Matkalla pysähtelimme ihailemaan kauniita maisemia. Leikimmepä välillä Veikka Gustafssoniakin eli kiipesimme pystysuoraa rinnettä ylös, kun emme ajoissa tajunneet lähteä polkua ylöspäin. Hyvin sujui kiipeilyt meiltäkin. Ylhäällä kyllä sitten huimasi. Mutta olihan upeat maisemat. Takaisin tullessamme treffasimme Jukan Hanhiniskalla. Emme kyllä huomanneet Jukkaa aluksi, kun se seisoi puussa. Tähysteli siellä kuulemma kaloja? Jukka oli saanut 43 cm pitkän harjuksen Sipinlampareesta. Eli illalla oli kalaa tiedossa. Leirissä keitimme aluksi nokipannukahvit. Hilkka alkoi taasen vuoleskelemaan. Ja Jukka nussutti lastuista. Täytyy varmaan hommata tänne harava, jolla saa lastut haravoitua pois. Sää oli koko päivän loistava. Aurinko paisteli välillä, aivan silmiä häikäisi, kun joki kimmelsi. Aluksi keitimme kuitenkin hirvenlihalla terästettyä hernekeittoa. Jukka lähti vielä koettamaan onneaan joelle ja Merja ja Hilkka jatkoivat vuolemista. Hilkka vuoli Jukalle hienon voiveitsen. Lastut yritettiin taas siivota tarkkaan ettei tule pyyhkeitä. Vielä pitäisi jaksaa syödä iltapalaa. Tässä ”hotellissa” kyllä palvelu pelaa. Kysyimme täysihoidon hintaa isännältä. On kuulemma aivan saman hintainen kuin yö Marskissa. Hiukanko harmittaa lähteä aamulla kotia kohti. Olishan täällä viihtynyt pisempäänkin. Täytyy varmaan yrittää pysytellä väleissä kummipojan iskän kans jos vaikka kävis kutsu uudelleen. Toivossa on hyvä elää sanoo lapamato. Iltapalaksi söimme savustettua harjusta ja valkoviiniä. Venetsialaisia emme sen kummemmin juhlineet. Mitä nyt vähä omatekoisia hajupommeja päästeltiin. Nukkumaan kävimme 23.30. (Teija)

1.9.2002
Puhelin herätti 6.50. Jukka ampaisi ylös ku ammus ja komenti akatkin. Aamiainen äkkiä tuulensuojaan ja leirin purkaminen alkoi. Aaro kutsui meidät saunomaan. Kyllä tällä elämyksellä jaksaa tulevan pitkän syksyn. Hilkka ny kyllä jaksaa vuosia. Aaro kun luuli Hilkkaa mun ja Merjan siskoksi. Myöhemmin Aaro hämmästeli kun kuuli että Hilkka on osa-aika eläkkeellä, että kuinka kolmikymppiset pääsee eläkkeelle, jollei ole jotenkin sairas. Ja nauru maittoi. emme olleet Merjan kanssa moksiskaan. Haikein mielin heitämme hyvästit tälle upealle paikalle ja lähdemme taapertamaan kohti autoa. (Teija)

  • * *

4.9-8.9.2002 Julia, Tiina, Juhku, Mara, Jari & Aulis

Saavuimme laavulle n. klo 01.00 (5.9.) ja eikun leiri pystyyn. Lähtö Vaasasta klo 16.30. Jari teki vielä aamulla lenkin Helsingin pitäjään ja sitten tien päälle. Oulusta asti sateli ja vaihdoimme vaatteet jo Aaron luona. Kun pääsimme parkkipaikalle niin sade taukosi ja taas pääsimme teputtelemaan ilman piskoakaan. Nyt on vedet ja kahvit kuumana ja makkarat paistumassa. Leirielämä on ihanaa. (Jari)

6.9.2002
Juhku ja mittaharri Sisäfilepihvit kypsyy ja koko porukka Aaro mukaan lukien leirissä. Kalasteltu on kovasti, mutta taimen on jälleen ollut viisaampi. Joitakin mittaharreja on tullut, komeimpana Juhku 39 cm. Illalla vielä (ja huomennakin) joelle sen ison toivossa. (Jari)

7.9.2002
Kello on 22.30 ja pieni sade ropisee etupressuun. Nuotiossa palaa kannonpuolikas joka halkaistiin päivällä puhdetyönä polttopuiden sahauksen yhteydessä. Teimme laavuntaustan lähes täyteen puita. Nyt on helpompi taas kesäkuussa tulla seuraavalle retkelle.

Nukuimme aamulla klo 11.00 asti Julian, Tiinan ja Nestorin suureksi harmiksi. Pystykalliolla olimme edellisenä yönä klo 02.00 asti. Pimeä yö ilman tapahtumia. Pari taivalkosken miestä oli pidentämässä jonotusaikaa. Tänään olimme Maran ja tyttöjen kanssa Pystykalliolla ja lampareen särkällä. Taimenet kävivät molauttelemassa, mutta ei tartutuksia. Niskalla taas useampi ”näkötaimen”, joista yksi kävi molauttamassa Maran siiman päällä. Juhku oli onneksi ollut asialla Sipinlampareen saaren virran reunassa, josta oli hommannut soppavärkit; pari harjusta ja 38 cm SIIKA!! Ensimmäinen laatuaan meidän -88 alkanee Kuusamon reissujen aikana. Lettukestit Soppa oli maittavaa ja päälle pidettiin vielä lettukestit. Hieno reissu ja aamulla kotiinpäin. (Jari)

  • * *

6.12.2002 (Kaija & Jari)

(Talvinen Pystykallio)! Kävimme Kaijan kanssa ensimmäistä kertaa katsastamassa laavun talvikelillä. Teputimme lumikengillä Vuotungintieltä ja Jari kuvasi talvimaisemaiset Kuusingin ottipaikat. Myös Pystykallio tuli tarkastetuksi. Vuotungin reissun jälkeen menimme Rukalle hiihtelemään pariksi päiväksi. (Jari)
Kuvagalleria