Replotissa

Buster ilta-auringossa
Viikonloppu taas Replotissa. Sieltä tultua innostuin laittamaan muutaman uuden kuvan kesän tapahtumista tuonne Replotin kansioon

Viikonlopun sorsastuksen avaus meni hänekseen, kun Kari joutui peruuttamaan Orismalan keikan. No katsotaan nyt josko vielä joskus onnistaisi. Sentäs muutama hauki lohdutti erämiestä (ja koiraa) kun olimme eilen heittelemässä Replotin kivikoilla. Seppo myös soitteli tänään ja kertoi kalan olevan hurjalla syönnillä; ainakin 5 ja 4 kiloiset kalat olivat tulleet veneeseen niiden lukemattomien pienempien lisäksi.

Lisäys:

Haulikko Sen verran täytyy vielä jälkitarkentaa artikkelia, että olin sunnuntai-illalla ensimmäistä kertaa Jurvassa haulikon ja koiran kanssa kävelemässä. Tavoitteena oli saada kyyhkyjä ampumaetäisyydelle, mutta yllättäen tulos oli taas hieman huono. Näköhavaintoja kuitenkin oli muutamasta kyyhkystä, joten kyllä tässä varmaan vielä toivoa on … jonakin vuonna :-O

1 Kommentti

  1. Vähäkö oli työn takana toi fiitseri, et pystyy kommentoimaan noille muillekki sivuille. Ainaki mulle, alottejilalle, joka joutuu hakeen kaikki kokeilemalla. Piti semmonen lyhyt lause vaan upottaa muutamalle sivulle ja sit toimi. Huffuf…

Kommentointi on suljettu.

© 2024 Sipinrinne.com